Heikki Saaren maanpuolustuspamfletti tuulettaa reippaasti pölyistä asevelvollisuuskeskustelua

data-cke-saved-src=/files/u1/kaunisonkuolla_logo124.jpgHeikki Saari: Kaunis on kuolla
WSOY 2008, Barrikadi-sarja, 284 sivua

Heikki Saaren kirjoittama Kaunis on kuolla pohtii analyyttisesti asevelvollisuutta ja Nato-jäsenyyttä. Kirja on raikas avaus nykyiseen talvisodan poteroihin jumittuneeseen keskusteluun. Kirja esittää 11 teesiä suomalaisesta maanpuolustuksesta sekä julkisesta keskustelusta.

Nykyistä, todella laajaa asevelvollisuutta perustellaan pitkälti mm. maanpuolustustahdon säilyttämisellä, kyvyllä puolustaa koko maata sekä uskottavalla puolustuksella. Saaren mukaan Suomi onkin jumittunut puolususopeissaan Tali-Ihantalaan, jossa kaikki miehet koulutetaan vartioimaan itärajaa. ”On monia seikkoja, joiden perusteella voi väittää, että Suomessa ei oikein tajuta, missä kansainvälisesti mennään”, Saari kirjoittaa.

Kirjassaan Saari valottaa ansiokkaasti nykyisen asevelvollisuuden syntyä ja historiaa. Vaikka nykyinen laaja asevelvollisuus tarkoitustaan palvelekaan, perustellaan sitä mm. maanpuolustustahdon säilymisellä. Suomalaisessa mentaliteetissa se, että miehet käyvät armeijan symboloi Saaren mukaan velkojen maksamista veteraanisukupolville. Kaikkien miesten kokema kollektiivinen kärsimys pitää toki maanpuolustustahtoa yllä, vaikkei sillä maata puolustettaisikaan

Saari on tehnyt kirjaansa varten pitkän pohjatyön. Kirjassaan hän huomauttaa, että useiden seurantaryhmien raporteisssa turvallisuus käsitetään laajana, mutta toimenpiteisiin asti ei yhteisymmärryksessä päästä. ”Tulimme voitokkaasta isänmaallisesta sodasta kylmään sotaan ja aivomme jäätyivät. Kun kylmä sota loppui 1990-luvun alussa, aivomme eivät ole vieläkään sulaneet”, Saari kirjoittaa toisessa teesissään.

Saari tuo esille myös sen, että haluttomuus reservin pienentämiseen johtunee myös siitä, että varuskuntia lakkautettaisiin poliitikkojen kotimaakunnissa. Tästä päästäänkin hienoon ikiliikkujaan, jossa yhden palikan poistaminen romauttaa koko systeemin.

”Naton esittäminen ainoana vaihtoehtona yksipuolistaa julkista keskustelua”

Koko keskustelu on kirjan mukaan jumittunut kattavan asevelvollisuuden ja palkka-armeijan välille, eikä julkisissa puheenvuoroissa juuri nosteta esille valikoivaa asevelvollisuutta. Perinteistä systeemiä ei haluta romuttaa, sillä pelätään maanpuolustustahdon romahtavan. Nato-jäsenyyttä sen sijaan ajetaan innokkaasti, varsinkin Helsingin Sanomissa.

Saari pitää nykyistä Nato-jäsenyyskeskustelua elitisoituneena, jossa on olemassa vain yksi oikea mielipide. Saari kaipaakin Nato-jäsenyyskeskusteluun käytännöllistä lähestymistapaa ideologisen sijaan. Hän puhuukin toistuvasti median Nato-haukoista.

Yhtenä syynä liturgiaa noudattavaan keskusteluun Saari pitää puolustusvoimien aktiivista sidosryhmäviestintää, jota toteutetaan esimerkiksi maanpuolustuskurssien muodossa. Maanpuolustuskursseilla talouselämän, median ja politiikan koville nimille kerrotaan kaikki olennainen puolustusvoimien toiminnasta. Tämä saakin suomalaiset vaikuttajat puhaltamaan yhteen hiileen.

Myöskään asevelvollisuuden tulevaisuudesta ei Suomessa keskustella avoimesti. Ammattiarmeija on todettu Suomeen sopimattomaksi, mutta myöskään ammattiarmeijan ja täyden asevelvollisuuden väkimuotoja ei käydä läpi. Saari huomauttaakin, että tarvetta keskustelulle on, sillä asevelvollisuusarmeija kohtaa tulevaisuudessa suuria haasteita ikäluokkien pienentymisen, sodankäynnin teknistymisen, turvallisuusuhkien monimutkaistumisen sekä elämäntapojen muutosten vuoksi.

Kielenhuollolle töitä

Tokihan sodankännissä on näkyvissä paljon muutoksia, ja kansalaisten käristyksiä on aina ajoittain hyvä oikoa, mutta kyllä tässä oikolukijallekin olisi ollut töitä. Ajoittain sisältö on sekavaa. 11 teesiä toki auttaa sisällön jäsentämisessä, mutta ansioitunut kustannustoimittaja olisi saanut kirjasta paljon selkeämmän kokonaisuuden.

Muuten kirja oli piristävää luettavaa suhteellisen yksipuoliseen keskusteluun. Kirjaa varten on myös tehty kiitettävän paljon pohjatyötä. Pelkästään tämä tekee kirjasta todellakin lukemisen arvoisen kaikille turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneilla.

Lehden numero: