Väitös median vaikeasta suhteesta ydinaseisiin

 Kimmo Mäkilä tarkastelee väitöskirjatyössään sanomalehdistön tapoja kertoa ydinaseista. Hänen tutkimuksensa pohjautuu noin tuhannen Helsingin Sanomista ja New York Timesista kerätyn lehtijutun analyysiin. Ne on kerätty kuuden  ydinasehistorian merkittävän tapahtuman ympäriltä, alkaen Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista vuonna 1945 ja päättyen Intian ja Pakistanin vastavuoroisiin ydinkokeisiin keväällä 1998.

Vaikka tutkittavana oli kaksi taustoiltaan hyvin erilaista
sanomalehteä, löytyi eroja Mäkilän mukaan varsin vähän. Yhdysvaltojen asema ydinasemahtina toi New York Timesin uutisiin tietysti joitain Helsingin Sanomista lähes puuttuvia piirteitä. Tällainen on esimerkiksi vuonna 1945 vahvasti näkynyt näkyvä tapa kuvata aseita kansakunnan suurena saavutuksena.

- Kokonaisuutena kuitenkin lehdet näyttäytyivät erittäin
samankaltaisina. Melkein kuin kaksi marjaa, voisi tiivistää, Mäkilä
kuvailee.

Mäkilän mukaan ydinase on ollut varsin hankala pala
purtavaksi medialle. Vaikka tutkimuksen aikajänne kattaa useita
vuosikymmeniä Hiroshiman pommituksista nykyaikaan saakka, ei kummassakaan kohteena olevassa lehdessä kehity konsensusta siitä, millaisia ydinaseet oikein ovat ja miten niistä pitäisi kirjoittaa.
Aseista vallitsee useita keskenään erilaisia ja ristiriitaisia näkemyksiä sekä hyvin positiivisia että negatiivisia. Ydinaseet voidaan nähdä toisaalta pelottavina tuhokoneina, toisaalta hyödyllisinä vallan välineinä.

- Media ei ole ollut erityinen ydinaseiden puolestapuhuja, mutta ei
myöskään kummoinen kriitikko, Mäkilä katsoo.

Kylmän sodan ajatusmallit hallitsevat yhä ydinaseita koskevaa julkista keskustelua, sillä tavat puhua ydinaseista muuttuvat hitaasti. Mäkilän tekemä lyhyt katsaus Pohjois-Korean ydinkokeen uutisointiin syksyllä 2006 viittaa lisäksi siihen, että suunta tuntuisi olevan ennemmin kylmään sotaan päin kuin sieltä pois.

- On myös selvää, että eliittien rooli on ydinaseuutisoinnissa hyvin
korostunut. Uutisissa pääsevät esiin etupäässä suurvaltapoliitikot, ja jossain määrin itse toimittajat, sotilaat ja tiedemiehet. Tavallisten kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen ääni jää käytännössä kuulumattomiin, Mäkilä toteaa.

Väitöstilaisuus on la 15.12.2007 klo 12.00, Seminaarinmäki, Villa Rana, Paulaharjun sali. Vastaväittäjinä professori Heikki Luostarinen (Tampereen yliopisto) ja dosentti Pekka Visuri (Maanpuolustuskorkeakoulu) sekä kustoksena professori Raimo Salokangas.

Kimmo Mäkilä on valmistunut ylioppilaaksi Euran lukiosta vuonna 1997. Mäkilä työskentelee Suomen Tietotoimistossa STT:ssä ulkomaantoimittajana. Hän on tehnyt toimittajan töitä myös mm. sanomalehti Länsi-Suomeen ja sanomalehti Keskisuomalaiseen.

Tuhoa, tehoa ja tuhlausta. Helsingin Sanomien ja New York Timesin ydinaseuutisoinnin tarkastelua diskurssianalyyttisesta näkökulmasta 1945-1998, on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities, 337 s., Jyväskylä 2007. Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, myynti@library.jyu.fi.

Lehden numero: