Nato: etuoikeusdoktriineja ja ylimielistä turvallisuusmaniaa

Kirjoittaja:

Suomi ja Ruotsi isännöivät kriisinhallinnan tulevaisuutta hahmottavaa seminaaria Helsingin Kalastajatorpalla 4. maaliskuuta. Todellisuudessa kyse oli Naton seuraavan kymmenen vuoden ”strategisen konseptin” valmistelusta. Kumpikaan isäntämaista ei tunnetusti ole Naton jäsen, mutta kumppanuussuhde sotilasliittoon on vahva, aktiivinen ja tunnollinen. Kumpikin pohjoinen kumppani osallistuu parhaillaankin esimerkiksi Afganistanissa käytävään sotaan.

Monen kommentoijan mielestä suhteemme Natoon on jo niin vahva, ettei tilanne juurikaan eroa virallisesta jäsenyydestä. Joidenkin mielestä Nato on myös niin oleellinen kansainvälinen toimija, että Suomen olisi kaikin tavoin tarpeellista kuulua myös sen täysvaltaisiin päätöksentekijöihin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Nato-kokouspäivän pääkirjoituksen mukaan Nato on ”Suomen arvokkaimpia linkkejä kansainväliseen kriisinhallintaan ja turvallisuusyhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa.” Samassa kirjoituksessa ounastellaan, että uusi pääsihteeri ”Rasmussen haluaa luoda Natolle aiempaa paljon kiinteämmät yhteistyösuhteet ja tehdä puolustusliitosta turvallisuushankkeiden keskipisteen”.

Tämähän kuulostaa melkeinpä siltä, kuin Natosta olisi muodostunut synonyymi kansainväliselle yhteisölle tai ainakin sen koordinointijärjestelmälle, tai kuin kansainvälistä turvallisuuden järjestelmää ei voisi olla olemassa tai siihen ei voisi osallistua ilman, että sen ytimessä on sotilasliitto.

Lähes samaan aikaan toisaalla: suurin oppositiopuolue Sdp linjaa, että Suomen ei tule hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä seuraavan vaalikauden aikana. Puolueen turvallisuuspoliittisessa raportissa Yhteistyövarainen turvallisuus kysytään myös, “onko Nato-option erillinen jatkuva julistaminen enää tarpeellista”.

Raportin julkistusseminaarissa 16. helmikuuta puhui pääministeri Matti Vanhanen. Hän ei luonnollisestikaan halunnut sulkea ovea Nato-optiolta, eikä hän myöskään uskonut aiheen nousevan eduskuntavaalien teemaksi, kuten demarit ennustivat.

Sopii ihmetellä, että jos Natoon ei siis Vanhasen mielestä olla menossa, mutta voidaan mennä, jos joskus tulevaisuudessa siltä tuntuu, mutta että tuskinpa tästä kukaan tahtoo keskustella ainakaan vaalien yhteydessä, mikä enää on tällaisen mitättömän heikon poliittisen kannan merkitys. Semminkin, kun monet kommentoijat nimenomaan korostavat Naton keskeistä asemaa läntisen yhteisön yhteiskunnallisessa rakennustyössä.

Nato-kokouksen yhteydessä asiaa kommentoineen presidentti Tarja Halosen mukaan "yhteistyötämme Naton kanssa kehitetään edelleen kumppanuuspohjalta". Olemme siis kilttejä ja kunnollisia kumppaneita, jotka ottavat tunnollisesti osaa kaikkeen järjestettyyn toimintaan ja opettavaisiin sotatoimiekskursioihin. Naton kiihkeimmäksi faniksi tiedetty ulkoministeri Alexander Stubb puolestaan lausui, että "Nato on keskeinen osa meidän omaa turvallisuuttamme".

Mitä tämä omalla painollaan etenevä keskustelu tarkoittaa? Miksi Naton ja nimenomaan Naton ylläpitämää turvallisuuskeskeistä hahmotustapaa on kaikissa yhteyksissä niin voimallisesti korostettava, ja miksi asia on saatava näyttämään siltä, että suomalaiset eivät ole turvassa, jos emme ole mahdollisimman tiiviisti kytköksissä sotaa käyvään sotilasliittoon?

Vastaus on minusta yksinkertainen. Turvallisuus tarkoittaa konservatiivista säilyttämistä, oman läntisen valtioyhteisömme sulkeutumista maailman ambivalentteja uhkia vastaan, elintaso- ja yhteiskuntapoliittisen status quon säilyttämistä, luopumisesta ja tinkimisestä kieltäytymistä. Tällä tavoin ymmärretty turvallisuus on arvokkaampaa ja oleellisempaa kuin universaali oikeudenmukaisuus tai elinmahdollisuuksien globaali yhdenvertaisuus. Se on rikkauden ja yltäkylläisyyden koteloimista ”meille” ja ”vain meille”. Sen suurin uhka ei ole sota tai sotilaallinen kriisi, vaan se, että ”me täällä” joutuisimme yhtä huonoon ja epäedulliseen asemaan suhteessa maailman ”mahdollisuuksien ikkunoihin” ja ”tulevaisuusresursseihin” kuin maailman vähäosaiset.

On siis tehty valinta, jossa kapea turvallisuusajattelu on kumonnut globaalin oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeudet poliittista keskustelua sävyttävinä ja poliittisia päätöksiä ohjaavina periaatteina. Naton tuoman turvallisuushyödyn korostaminen on osa tätä teknokraattista tendenssiä. Maailmantilanteen kriisiytyminen, terrorismin leviäminen ja epämääräinen vihjailu vieraan aineksen soluttautumisesta lännen hegemoniselle maaperälle nähdään turvallisuusriskeinä, ei oikeudenmukaisuus- ja ihmisoikeuskysymyksinä.

Kuten Sadankomitea Nato-kokouksen aamuna antamassaan julkilausumassa toteaa, Natoa markkinoidaan myös Suomessa usein kriisinhallintaorganisaationa, jonka päätarkoitus on rauhoittaa kriisialueita. Sotilasliitto tuskin kuitenkaan on hyvä rauhanrakentaja, vaikka sen toiminta naamioitaisiinkin turvallisuuden puolustajaksi tai takaajaksi. Kyseessä on eufemismi, jonka toivotaan assosioivan vakauteen, rauhaan ja länsimaisen elintason jatkuvuuteen. Tosiasiassa termillä kuitenkin tarkoitetaan uhkien torjuntaa ja eliminoimista, ei ihmisten ja ihmisyhteisöjen puolustamista uhkadoktriinilta sinänsä.

Sadankomitean varapuheenjohtaja Jan Koskimies toteaa julkilausumassa, että ”pääsihteeri Rasmussenin visio Natosta globaalien turvallisuusasioiden palvelukeskuksena on karmiva. Sotilasliitto Nato pyrkii koko ajan puolustamaan omaa olemassaoloaan kasvattamalla itselleen kuuluvaa tehtäväkenttää, usein terrorismin vastaisen taistelun varjolla.”

Saattaa olla, että Suomen on viisasta pitää yllä hyviä suhteita Natoon, ja saattaa olla, että Nato-kumppanuus ei syökse meitä sotilaalliseen tai yhteiskunnalliseen perikatoon. Mutta olisi täysin eri asia todella liittyä sotilasliiton jäseneksi. Silloin joutuisi kokonaisvaltaisesti omaksumaan sen vaaliman ylimielisen ja elitistisen turvallisuus- eli etuoikeusdoktriinin ja heittämään hyvästit lopuillekin globaalin tasavertaisuuden rippeille. Ja mitenkäs meidän tällaisena pohjoisena ihmisoikeuksien mallimaana silloin kävisi?

PS. Nyt verkossa: sitoutumaton virtuaalinen vahtikoira Nato Watch tuottaa ajankohtaista tietoa Natosta ja sen toiminnasta: http://www.natowatch.org/

Lehden numero: