Kansainvälistä asekauppasopimusta tarvitaan ihmisoikeuksien puolustamiseen

Kirjoittaja:

Aseita myydään maailmassa noin 30 miljardin euron edestä vuodessa ja iso osa niistä päätyy tahoille, jotka käyttävät niitä ihmisoikeusloukkauksiin. Ihmisoikeuksien lisäksi kansainvälisellä asekaupalla on merkittävä vaikutus maailman rauhaan, vakauteen ja turvallisuuteen. Siksi kauppa tarvitsee selkeät, globaalit pelisäännöt.

Kansainvälinen asekauppasopimus Arms Trade Treaty (ATT) solmittaneen ensi kesänä. Sopimuksen on tarkoitus määrittää kriteerit, joilla valtiot tekevät asevientien luovutuspäätöksiä. ATT-prosessin vaiheet hyvin tunteva Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson toteaa, että kriteereihin on sisällytettävä vahva ihmisoikeusnäkökulma.

Johansson kertoo ulkoasianneuvos Kari Kahiluodon kuvanneen sopimuksen noudattamisen tarkoittavan käytännössä sitä, että ”kannattaa miettiä, ennen kuin myy aseita niin sanotuille pahoille jätkille ja mitä tahansa asekauppaan liittyvää tekeekin, siitä tulisi informoida YK:ta”.

Amnestyn tavoitteena on, että sopimus sitoisi osapuolia oikeudellisesti niin, että pelkkä epäily myytävien aseiden käyttämisestä ihmisoikeusloukkauksiin riittäisi tekemään kaupasta laittoman. Monet järjestöt painottavat myös, ettei asekauppa saisi vinouttaa kehityspolitiikka. Valtiolle ei tulisi myydä aseita, jos se käyttää huomattavasti enemmän varoja aseisiin kuin esimerkiksi koulutukseen tai terveydenhuoltoon.

ATT on ollut pitkä prosessi. Se lähti liikkeelle 1990-luvun puolessa välissä Costa Rican entisen presidentin, rauhan Nobelilla palkitun Oscar Ariasin kutsuttua muita palkittuja pohtimaan kansainvälisen asekaupan sääntelyä. Nobelin vuonna 1977 saanut Amnesty oli alusta asti mukana ja käynnisti yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa asekauppasopimusta vaativan Control Arms -kampanjan.

Vuonna 2006 seitsemän YK:n jäsenvaltiota teki yleiskokouksessa aloitteen sopimuksesta ja joulukuussa 2009 YK käynnisti asiassa neuvotteluprosessin. Sopimusta valmisteleva komitea kokoontui viimeksi kuluvan vuoden heinäkuussa ja jatkaa työtänsä ensi vuoden helmikuussa. Ensi heinäkuun lopullisissa sopimusneuvotteluissa komitea tekee esityksen sopimuksen elementeistä YK:n asekauppasopimuskonferenssille.

Sopimusneuvottelut ovat edenneet hyvin, ja ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet tyytyväisiä viime kesän neuvotteluissa tehtyyn sopimusluonnokseen. Sopimuksella on kuitenkin vastustajansa. Vaikka Yhdysvallat ovat Obaman presidenttikautena suhtautuneet sopimukseen aiempaa myönteisemmin, vaikutusvaltaiset amerikkalaiset asejärjestöt lobbaavat voimakkaasti sopimusta vastaan. Myös Kiina, Venäjä, Pakistan ja Intia ovat vastustaneet nykyistä sopimusluonnosta.

Vastustajat katsovat kansainvälisen elimen valvonnan loukkaavan suvereeniuttaan. Asekaupan hallinnan vastustamisella voi olla myös käytännöllisempiä syitä. Suomessa hallitus päättää aivan näinä päivinä Patrian kranaatinheitinten vientiluvasta Saudi-Arabiaan. Vaikka Suomea sitovat EU:n asekauppasäädökset, jotka ovat huomattavasti tiukemmat kuin tuleva ATT, vientilupaa epädemokraattiseen ja autoritaarisesti hallittuun maahan perustellaan työllisyydellä sekä Patrian asemalla luotettavana liikekumppanina kansainvälisillä asemarkkinoilla.

Suomen panostus sopimuksen aikaansaamiseksi on kuitenkin ollut merkittävä. Suomi kuului YK:ssa sopimusta esittäneisiin valtioihin ja on toiminut hyvin aktiivisesti sopimuksen aikaansaamiseksi. Vuosina 2003–2006, jolloin Erkki Tuomioja toimi edellisen kerran ulkoministerinä, ATT oli hyvin tärkeällä sijalla ulkopoliittisessa keskustelussa. Suomi ajoi sopimusta voimakkaasti myös Euroopan unionissa ja YK:ssa. Vaikka myöhemmät hallitukset eivät ole panostaneet sopimuksen ajamiseen aivan yhtä paljon, Johansson arvioi, että ilman Suomen panostusta sopimus tulisi voimaan noin kaksi vuotta nykyistä tilannetta myöhemmin.

Sopimuspäätös vaatii heinäkuussa valtioiden yksimielisyyden. Vastustuksesta huolimatta Johansson pitää sopimuksen toteutumista todennäköisenä. Vaikka suurimpien aseviejävaltioiden mukanaolo on tärkeää, sopimusta ei hänen mukaansa tulisi hyväksyä, jos se tarkoittaa ihmisoikeusnäkökulman heikkenemistä. Jos sopimusta ei hyväksytä, se siirtyy äänestykseen YK:n yleiskokoukseen. Tämä olisi parempi vaihtoehto kuin löyhä sopimus, jolla ei olisi käytännön merkitystä. Sellainen saatetaan solmia, jos sopimusta ajavat valtiot ja järjestöt haluavat saada sulan hattuunsa sopimuksen aikaansaamisesta ja taipuvat konsensuksen nimissä muutamien vastustajien tahtoon.

Lisäksi sopimusneuvotteluissa on päästävä sopuun siitä, mitä aseita sopimus koskee. Niin kutsuttu kaksikäyttöteknologia asettaa haasteita asekaupan sääntelylle. Asejärjestelmät ovat monimutkaisia ja on olemassa paljon komponentteja, joita voidaan käyttää normaalin siviililuonteisen käytön lisäksi aseteknologiassa. Myös asekauppa on määriteltävä sopimukseen selkeästi. Jos esimerkiksi kauttakulkumaat kuuluisivat asekaupan piiriin, Suomi rikkoisi sopimusta, kun venäläinen, Jemeniin aseita kuljettava alus pysähtyisi Hangon satamassa.

Vaikka sopimus tullee jossain muodossa voimaan, asekauppa ja ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat maailmassa sen jälkeenkin. Ihmisoikeus- ja rauhantyössä harvoin saavutetaan pikavoittoja. Johansson kuvaakin sopimusta eräänlaisena silmukkana ihmisoikeuksia edistävässä verkossa­ –mitä enemmän verkossa on silmukoita, sitä tiheämpi se on, ja sitä helpompaa maailmassa on taistella ihmisoikeusloukkauksia vastaan.

Lehden numero: