Arvoton varuskuntanäytelmä

Kirjoittaja:

Niin siinä taas kävi, että keskustelu puolustusvoimien uudistamisesta luisui sivuraiteille, kun kaikki huomio kohdistui Dragsvikin varuskuntaan. Keskeisin ”ansio” tästä lankeaa puolustusministeri Stefan Wallinille. Ensiksi hän kiisti, että mitään poliittista ohjausta olisi tapahtunut, sitten hän vetosi kielilain säädöksiin ruotsinkielisestä varusmieskoulutuksesta.

Etenkään perussuomalaiset eivät nielleet Wallinin selityksiä, kuten eivät myöskään keskustalaiset, vaan väittivät, että Wallin halusi säilyttää Dragsvikin varuskunnan. Lopulta oikeuskansleri selvitys vahvisti, että näin oli tapahtunut.

Wallinin vetoaminen kielilakiin ei myöskään kestänyt. Kielilain mukaan Suomessa pitää olla ruotsinkielisille varusmiehille tarkoitettu joukko-osasto. Joukko-osasto ja varuskunta ovat kaksi eri asiaa, mikä tarkoittaa, että ruotsinkielinen joukko-osasto voidaan sijoittaa myös johonkin muuhun varuskuntaan kuin Dragsvikiin.

Lopulta Wallin joutui myöntämään antaneensa poliittista ohjausta. Hän kuitenkin selitti, että sitä oli häneltä pyydetty. Samoin Wallin vetosi hallitusohjelman kirjaukseen ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen turvaamisesta.

Soppa paisui ja paisui, ja lopulta hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa käsitteli uudestaan Dragsvikin kohtalon. Päätös oli säilyttää Dragsvik istuvan hallituksen kauden loppuun saakka.

Yhden varuskunnan kohtalosta käyty kiistely osoitti jälleen selkeästi sen, kuinka vaikea Suomessa on käydä järkevää puolustuspoliittista keskustelua. Puolustusvoimauudistuksen tavoitteena on ollut sopeuttaa toiminta asetettujen säästötavoitteiden mukaiseksi. Säästöjä on haettu muun muassa kiinteistä kuluista sekä reservin supistamisesta.

Säilyykö jollakin paikkakunnalla varuskunta vai lakkautetaanko se, on toki puolustuspoliittinen ratkaisu. Suuremmassa määrin se kuitenkin on aluepoliittinen ratkaisu. Ovathan varuskunnat etenkin pienemmillä paikkakunnilla merkittäviä työnantajia ja veronmaksajia.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tavoitteena ei kuitenkaan ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, kantaa huolta aluepolitiikasta. Wallin ei toki ole ensimmäinen puolustusministeri, tai ministeri, joka vetää kotiinpäin. Se ei kuitenkaan tee hänen toimintaansa hyväksyttävämmäksi.

"Puolustusvoimien toimintaedellytyksiä ja puolustuskykyä ei voi uhrata rakenteiden ylläpitämiseksi. Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa ylläpitää kulisseja ja puolityhjiä kasarmeja, sillä ne eivät luo uskottavuutta."
Näin puolustusministeri Wallin sanoi puolustusvoimien uudistussuunnitelmista eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa 29. helmikuuta.

Jos Wallin eduskunnassa todella tarkoitti sitä, mitä puhui, on kysyttävä, miksi hän sitten niin vahvasti takertui yhden varuskunnan säilyttämiseen. Entä miksi Wallin ei informoinut toimistaan pääministeriä ja muita hallituspuolueita eikä myöntänyt totuutta ennen kuin muuta vaihtoehtoa ei ollut?
 

data-cke-saved-src=/files/kuvat/Pax_02_2012_kuva_02_Wallin.jpg

Kuvateksti: Dragsvik satelliittikuvssa. Google Maps.

Lehden numero:

Aiheet:

Uusimmat jutut samasta aiheesta

Ilmastonmuutos ja rauha »

Me suomalaiset tiedämme tämän kesän jälkeen, miltä monen viikon lämpöaalto tuntuu – vai tiedämmekö?

Aseteollisuuden menestys ihmisoikeuksien edellä »

Sadankomitea järjesti Rauhanasemalla 26.4.2012 miniseminaarin aseviennistä. Tilaisuudessa julkistettiin SaferGlobe Finlandin asevientiraportti 2010. Samalla sai ensiesityksensä Raportista kertova video, joka havainnollistaa aseviennin ongelmia kiinnostavalla ja selkeällä tavalla. Perehdyin ensimmäistä kertaa laajemmin asevientiin, jonka taustalta vaikuttaa ongelmien vyyhti.

Myyttinen sotaveteraani »

Katsoin veteraanien kuoron esiintymistä televisiosta. Eldankajärven jää, Elämää juoksuhaudoissa ja Karjalan kunnailla kaikuivat – laulajien keski-ikä oli noin kuusikymmentä. Kuorolaulajina herrat olivat varmasti veteraaneja, mutta sodan käyneiden rintamaveteraanien ikäluokkaa ei riveissä paljon näkynyt.

Suomen osalta toinen maailmansota päättyi 27. huhtikuuta vuonna 1945, kun natsi-Saksaa vastaan käyty Lapin sota loppui. Nuorimmat toisen maailmansodan suomalaiset rintamaveteraanit ovat siten nykyisin noin 85-vuotiaita, kotirintaman sotilaspojatkin lähes 80-vuotiaita.