Oikeus turvapaikkaan on ihmisoikeuksien ankkuri

Kirjoittaja:

Lähi-Idän konfliktista johtuva turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on puhuttanut suomalaisia. Tuntuu välillä, että kaikki oleellinen niin puolesta kuin vastaankin on sanottu jo monta kertaa.

Ehkä on hyvä pysähtyä miettimään, mistä turvapaikassa pohjimmiltaan on kyse. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa on vuonna 1948 sanottu, että meistä jokaisella on oikeus elämään, omantunnon ja uskonnon vapauteen, työhön, suojaan työttömyyden varalta, opetukseen, terveydenhuoltoon ja kaikkeen siihen, mitä julistuksessa on mainittu. Siinä on myös kielletty kidutus, orjuus ja mielivaltainen pidätys.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sisältää myös oikeuden turvapaikkaan jokaiselta vainon kohteeksi joutuneelta, ja sitä on täsmennetty Geneven pakolaissopimuksessa vuonna 1948. Vainon määrittely onkin ollut turvapaikkaoikeuden keskeisiä kysymyksiä. Suomen kielen sana vaino tulee venäjän kielen sotaa tarkoittavasta sanasta vajnaa. Pohjoiskarjalaisissa murteissa vaino on tarkoittanut sotaa, ja Kalevalassa Lemminkäinen puki sotaan lähtiessään vainovaatteet päälle. Useimmissa eurooppalaisissa kielissä vainoa tarkoittava sana (latinan, englannin, ranskan ynnä muiden persecution, saksan Verfolgung, venäjän presledovanija) taas tarkoittaa etsimistä, seuraamista, takaa-ajoa, eläimen metsästämistä, kanteen nostamista oikeudessa, yleensä toisen henkilön saattamista satimeen. Saksan ja venäjän kielissä samaa sanaa käytetään hiihdossa takaa-ajokilpailusta. Voimme ajatella toisen maailmansodan aikaisia tilanteita, joissa natsisotilaat etsivät juutalaisia heidän piilopaikoistaan, joten sanan alkuperäinen merkitys oli helposti ymmärrettävissä sen ajan ihmiselle.

Euroopan Unionin neuvosto on määritellyt vuonna 2004 vainon täsmällisemmin niin, että se sisältää tekoja, jotka ovat "laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia."

EU-neuvoston tulkinta tekee oikeutta turvapaikan alkuperäiselle tarkoitukselle. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa valtiot ovat sitoutuneet antamaan turvapaikan niille, joiden kohdalla muualla maailmassa ihmisoikeudet vakavasti ja toistuvasti jäävät toteutumatta. Oikeus turvapaikkaan on siis eräänlainen ankkuri, jota ilman muut ihmisoikeudet lähtisivät tuuliajolle myrskyn noustessa.

Turvapaikan myöntämiseksi ei kuitenkaan riitä, että on joutunut vainon kohteeksi, vaan täytyy olla todennäköistä, että vaino jatkuu, jos hakija palautetaan kotimaahansa. Turvapaikkaoikeus kuuluukin tulevaisuuteen katsoviin oikeudenaloihin, aivan kuten lapsioikeus, jossa ratkaistaan erotilanteessa, kumman vanhemman luona lapsella olisi tulevaisuudessa paremmat olosuhteet kasvaa ja kehittyä, tai ympäristöoikeus, jossa laskelmien ja suunnitelmien perusteella arvioidaan, aiheutuuko esimerkiksi kaivoksen rakentamisesta kohtuutonta ympäristöhaittaa. Siksi ajatus siitä, että joku henkilö olisi "perusteeton turvapaikanhakija", ei sovi turvapaikan ajatukseen. Hakijalla voi olla hyvästäkin syystä eri mielipide kuin viranomaiselta siitä, onko hän vainon vaarassa vai ei.  Turvapaikkaa ratkaistaessa ei koskaan ole ehdottoman oikeaa tai väärää päätöstä, tulevaisuutta kun ei voi koskaan tietää.

Tässä onkin koko turvapaikkakeskustelun vakavin kysymys. Kun turvapaikkajärjestelmä katsotaan usein lähinnä kulueräksi ja kun kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat leimataan vähintäänkin moraalisesti kyseenalaisiksi ihmisiksi, helposti unohtuu, että turvapaikkajärjestelmä on ainoa mekanismi, joka voi turvata vainon kohteeksi joutuvaa yksilöä. Ilman mahdollisuutta turvapaikkaan Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus jää luetteloksi kauniita toivomuksia.

Lehden numero: