Kolumni: Vaalitulos sekoittaa turpopakkaa

Kirjoittaja:

 

Maaliskuun eduskuntavaalien tulos yllätti monet. Vasemmisto ei ole ollut näin heikosti edustettuna sitten säätyvaltiopäivien ja porvarihallitus astuu valtaan 12 vuoden tauon jälkeen. Mitä tämä merkitsee turvallisuuspolitiikalle? Onhan vasemmisto ollut perinteisesti penseämpi puolustusmenoille kuin oikeisto.

data-cke-saved-src=/files/u3/kalle_kallio.jpg Kun Suomessa oli viimeksi porvarihallitus vuosina 1991-1995, ei rauhanliikkeeltä liiemmin kiitosta sille herunut. Nuo vuodet muistamme paljolti militarismin uudesta noususta, jota siivitti sekä itäblokin murtuminen että vakava lama: talouden syöksykierteestä huolimatta sotilasmenot nostettiin pysyvästi uudelle tasolle. Suomeen hankittiin monin verroin laskelmia kallimmat hornet-hävittäjät, naisten asepalvelus alkoi ja vapaaehtoisia maanpuolustusseuroja perusteltiin kuin sieniä sateella. Rauhantyön määrärahoista leikattiin siinä sivussa kaksi kolmasosaa.

Ajat ovat tuosta toki muuttuneet ja Neuvostoliiton pelon patoamat varustelutarpeetkin päästeltiin jo 90-luvulla. Uuden hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset linjaukset ovat kuitenkin arvoitus: kokoomuslaisilla ja rkp:llä on tunnetusti intoa Naton suuntaan. Keskusta tuntuu kannattavan kotoperäistä militarismia mutta vihreiden turvallisuuspoliittiset avaukset ovat olleet jopa pasifistisia. Olisi kuitenkin melkoinen ihme, jos vihreiden vaalima valikoiva asevelvollisuus, sivarin lyhentäminen tai Santahaminan varuskunnan lakkauttaminen tapahtuisivat tällä vaalikaudella.

Vaalien alla keskustelua käytiin rypälepommeista, henkilömiinoista ja Nato-jäsenyydestä. Puolueet eivät pidä Natoa nyt ajankohtaisena, mutta natohaukat saattavat saada yliotteen. Huonolla tuurilla jäsenyyshakemus tuodaan neljän vuoden päästä esitäytettynä äänestyskoppiin.

Rypälepommi- ja miinakeskustelu tuntuu puolestaan käyvän yhä mielipuolisemmaksi. Suomalaisten poliitikkojen on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää, että aseet, joita jää konfliktin jälkeen räjähtämättöminä maastoon, eivät vastaa tarkoitustaan. Jos Puolustusvoimat toimii Suomen rajojen sisällä, tällaisten aseiden tilastollisesti todennäköisin uhri olisi suomalainen siviili, usein lapsi. Irakin miinakentät eivät hidastaneet jenkkiarmeijaa 2003 ja rypälepommeista jäi Libanonin sodassa viime kesänä jopa 40 % suutariksi. Molemmissa tapauksissa siviilit kärsivät nyt ne todelliset vahingot ja tällaisia aseita poliitikot haluavat Suomeen. Huh huh.

Seuraavaa turvallisuuspoliittista selontekoa ryhdytään sorvaamaan heti uuden hallituksen alkutaipaleella. Työstä ei tule helppoa ja rauhanliikkeellä on paljon sanottavaa sisällöstä. Puolustusvoimien sopivasti vaalien jälkeen julkaisemien laskelmien mukaan yleinen asevelvollisuus maksaa kansantaloudelle yli miljardi euroa vuodessa. Kun väestö eläköityy, ei Suomella ole enää varaa tällaisiin menetyksiin. Asevelvollisuusjärjestelmän uudistaminen voi olla tälle hallitukselle liian iso pala - myös puolustusmenojen määrää rauhanliike tulee seuraamaan tarkkana. Jokainen euro aseisiin on aina pois jostain yhteiskuntaa hyödyttävästä toiminnasta.

Mutta on toki jotain hyvääkin. Eduskunnassa on seuraavat neljä vuotta useita sadankomitealaisia kansanedustajia. Vaikka omaa eduskuntaryhmää he eivät perusta, järjen ääntä kuullaan Arkadianmäellä jatkossakin. Esimerkiksi Sadankomitean pääsihteeri Johanna Sumuvuori (vihr.) uusi komeasti paikkansa. Vaalien jälkeen Sumuvuori luopui virastaan, joten Sadankomitean hallitus vakinaisti pääsihteerin sijaisena toimineen Jan Koskimiehen. Lämpimät onnittelut kummallekin.

xxx

Kirjoittaja on Suomen Sadankomitealiiton puheenjohtaja.

Lehden numero:

Aiheet: