Maailmankuvat kiertoon

Mahdollisuuksien toreja järjestetään tänä keväänä parillakymmenelläMahdollisuuksien paikkakunnalla aina Oulusta Oolantiin asti. Varsinainen torisesonki ajoittuu toukokuulle, mutta ensimmäinen tori pidetään Kouvolassa jo 24 maaliskuuta.

Kepan koordinoimat Mahdollisuuksien torit ovat uniikki ilmiö Suomen kesässä. Toreilla esittäytyy koko suomalaisen järjestömaailman kirjo. Mukana ovat myös seurakunnat, ulkoministeriön kampanjat ja Eurooppa-tiedotus sekä työllisyys- ja maahanmuuttajaprojektit. Viime vuonna Sadankomitea osallistui yhdelle torille.

Jokainen tori on järjestäjiensä näköinen, mutta yhteisenä tavoitteena on lisätä suomalaisten tietoisuutta globaaleista ja paikallisista kehitykseen liittyvistä kysymyksistä. Toriyleisölle myös tarjotaan toimintavaihtoehtoja paremman maailman rakentamiseksi. Mausteena on lisäksi eri maiden kulttuuria ja herkkuja.

Viime vuonna toreille osallistui noin 450 järjestöä, jotka toivat esiin köyhyyden ja eriarvoisuuden syitä ja seurauksia. Maailmassa on paljon kansainvälisiä rakenteita, jotka yksinkertaisesti estävät köyhiä rakentamasta omaa hyvinvointiaan. Kävijöitä toreilla oli ennätykselliset 20 000.

Monien torien suunnittelu on jo aloitettu, mutta mukaan mahtuu yhä sekä lisää järjestöjä että aktiivisia ihmisiä toritalkoisiin. Torit ovat järjestöille oiva mahdollisuus esitellä kampanjoita, kerätä varoja tai hankkia uusia jäseniä. Ilmaisena koko perheen tapahtumana torit houkuttelevat kaikenikäisiä maailmanmenosta kiinnostuneita kävijöitä.

Valitse torisi ja osallistu!

Lisätietoja ja paikallisten torijärjestäjien yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.mahdollisuuksientori.fi

Torit aikajärjestyksessä: Kouvola 24.3, Lahti 22.4, Hyvinkää 17.5, Tampere 17.5, Porvoo 18.-19.5, Lappeenranta 19.5, Oulu 19.5, Vaasa 19.5, Hämeenlinna 20.5, Kajaani 25.5, Mikkeli 26.5, Turku  26.5, Jyv äskylä 1.6, Jämsä 9.6, Karjaa 9.6.

 

 

 

 

 

    

Lehden numero: