Diplomaatti pelastajana

Kirjoittaja:

 

”Pyydämme vielä kerran täsmällistä tietoa, onko suojissanne yhä Chilen kansalaisia, montako, onko heissä poliittisesti merkittäviä tai juntan erityisesti etsimiä ja milloin ja miten aiotte toimittaa heidät pois.”

Tällaisen salasähkeen Suomen asiainhoitaja Tapani Brotherus sai Santiagoon ulkoministeriön jaostopäälliköltä Antti Lassilalta 1. lokakuuta 1973. Pari viikkoa aikaisemmin, 11. syyskuuta, kenraali Augusto Pinochetin johtama vallankaappaus oli mullistanut monen elämän niin Chilessä kuin Suomessakin.

Yksi välitön seuraus vallankaappauksesta oli presidentti Salvador Allenden aikaisen hallinnon avainhenkilöiden, vasemmistopuolueiden poliitikkojen, ammattiyhdistysliikkeen johtajien ja aktiivien sekä lukuisten aivan tavallisten chileläisten pidättäminen ja pahimmassa tapauksessa surmaaminen. Pidätyksen välttäneet etsivät suojaa muun muassa lähetystöistä.

Kolme päivää kaappauksen jälkeen myös Tapani Brotheruksen asunnon ovikelloa soitettiin. Kolkuttaja oli Chilen ulkomaankauppasihteeristön päällikkö Guilermo Pavez, joka oli saman vuoden kesäkuussa vieraillut Suomessa.

Brotherus päätti majoittaa Pavezin sekä hänen jälkeensä tulleet kotiinsa, vaikka tiesi sen olevan vastoin silloisia ulkoministeriön turvapaikkaohjeita edustustoille. Siitä alkoi moniulotteinen ja erikoinen tapahtumasarja 1970-luvun Suomen ulkopolitiikassa.

Brotherus joutui taiteilemaan ministeriön ohjeiden, turvaa hakevien chileläisten, majoitustilojen riittävyyden, sotilasjuntan painostuksen ja monien muiden ongelmien ristipaineessa. Lopputulos oli kuitenkin hyvä: Brotheruksen, hänen vaimonsa Lysan, lähetystön kakkosmiehen Ilkka Jaamalan ja Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) Arnold Voigtin yhteistyön tuloksena noin 2 200 ihmistä pääsi pois Chilestä.

Monivaiheisen operaation yksi ulottuvuus oli se, että Suomi ryhtyi DDR:n suojeluvaltioksi sen jälkeen, kun DDR:n Santiagon lähetystö sujlettiin syyskuun lopussa. Tästä päätöksestä oli myös käytännöllistä hyötyä, sillä suojaa etsiviä voitiin sijoittaa DDR:n lähetystörakennukseen ja kouluun.

Heikki Hiilamon kirja kuvaa ansiokkaasti Brotheruksen ja hänen yhteistyökumppaneidensa toimintaa sotilasvallankaappauksen jälkeisissä vaikeissa olosuhteissa. Vainottujen pelastamisen kuvaamisen lisäksi kirja käsittelee myös Chilen poliittista ja taloudellista tilannetta ennen vallankaappausta sekä kertoo pakolaisten elämästä sekä Suomessa että DDR:ssä. Vallankaappauksen kansainväliset kytkennät sekä Chile-solidaarisuustoiminta saavat myös sijansa.

Hiilamon kirjassa arvioidaan myös 1970-luvun alun Suomen haparoivaa pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa. Kokemusta ei ollut, sillä edellinen pakolaisvirta Suomeen kohdistui Venäjän vallankumouksen jälkeen ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen Suomeen pyrkivät pakolaiset olivat suuri ulkopoliittinen ongelma, kuten Jussi Pekkarinen ja Juha Pohjonen kirjassaan ”Ei armoa Suomen selkänahasta” kuvaavat.

Chilen tapahtumat myös muuttivat ulkoministeriön ohjeita turvapaikanhakjoita ymmärtävämpään suuntaan. Mistään radikaalista muutoksesta ei kuitenkaan ollut kyse, mikä tuli hyvin esille kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Kun juhannuksen alla 1993 kolme itätimorilaista opiskelijaa haki turvapaikkaa Suomen Jakartan lähetystöstä, heitä ei päästetty eteisaulaa pidemmälle. Samassa rakennuksessa olleesta Ruotsin lähetystöstä turvapaikkaa hakeneet pääsivät sen sijaan sisälle.

Kuoleman listat on hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen teos. Hiukan lisää toimitustyötä se olisi kuitenkin kaivannut. Muutamin kohdin asioita toistetaan tarpeettomasti, samoin jotkin kirjaan otetut tapahtumat jäävät irrallisiksi. Esimerkiksi Mannerheim-ristin ritari Alpo Marttisen äkillistä vierailua Santiagossa käsittelevän osuuden olisi voinut jättää pois.

Samoin toimitustyön puutteesta kielivät muutamat pikkuvirheet. Vuonna 1998 Tarja Halonen oli ulkoministeri, ei oikeusministeri, vastatessaan kansanedustaja Tuoja Braxin ja muiden kirjalliseen kysymykseen Augusto Pinochetin saamiseen vastuuseen rikoksistaan.

Heikki Hiilamo: Kuoleman listat. Suomalaisten salainen apu Chilen vainotuille
Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 2010

/
Näkymä Londres 38:n ikkunasta Santiagossa. Talossa oli vuosina 1973-74 Chilen sotilashallinnon pidästys- ja kidutuskeskus: http://www.chipsites.com/derechos/campo_santiago_londres_38_eng.html

Lehden numero: