Kärsivä kansa ja länsimaiden etuvartio – Lähi-idässä taistellaan median hallinnasta

Kirjoittaja:

 

 

 

/

TEKSTI: Teija Laakso

Lähi-idän kriisissä soditaan alueiden lisäksi myös julkisuuskuvasta. Palestiinalaiset ovat omineet kärsivän kansan imagon, mutta Israel hallitsee mediasotaa tehokkaan organisaationsa avulla. Toimittajat yrittävät suojautua vaikutusyrityksiltä, mutta se ei aina onnistu.

”Mediastrategioilla on merkitystä. Vaikka toimittajat pystyvät myös suojautumaan niiltä, välillä uutisista näkee, että jommankumman osapuolen viesti on mennyt läpi”, sanoo tutkija Tapio Kujala.

Kujala on käynyt Lähi-idässä yli 50 kertaa viimeisten 15 vuoden aikana toimittajan, opettajan ja tutkijan tehtävissä. Hän tekee parhaillaan tiedotusopin väitöskirjaa Lähi-idän mediasodan keinoista sekä siitä, miten toimittajiin yritetään vaikuttaa. ”Israel tai sen kannattajat ovat painostaneet lähes kaikkia haastattelemiani toimittajia”, hän kertoo.

Mediasota ulottuu ulkomaille

Israel on mediasodassa voiton puolella jo resurssiensa ansiosta. Maalla on useita virallisia valtion tiedotuselimiä, palestiinalaisilla taas ei ole aina edes kielitaitoisia tiedottajia.


”Israel on tiedotussodassa alansa huippuja. Armeijalla on noin 460 tiedottajaa. Kaksi kuvausryhmää on kaiken aikaa valmiudessa siltä varalta, että tarvitaan videokuvaa. Tiedotusmateriaali käännetään suurille pääkielille”, Kujala kertoo. Tiedotustyötä tekevät myös erilaiset epäviralliset yhteisöt ja yksilöt. Esimerkiksi kuluneena keväänä Israelin valtio aloitti tv-kampanjan, joka yrittää saada ulkomaille matkustavat israelilaiset kertomaan kotimaastaan positiivisia asioita. Myös ulkomaalaiset tekevät osansa tiedotustyön eteen. Kujalan mukaan Suomessakin Israelin tukijat kääntävät armeijan tiedotteita. Näin myös ulkomaiset lehtijutut kiirivät nopeasti Israelin tietoon. Kun esimerkiksi ruotsalaislehti Aftonbladet julkaisi viime syksynä artikkelin, jossa vihjattiin Israelin anastavan elimiä kuolleilta palestiinalaisilta, Ruotsin ja Israelin välille syttyi diplomaattinen kiista. Sen seurauksena monet skandinaavitoimittajat eivät saaneet lehdistökorttia matkustaessaan alueelle. Ilman lehdistökorttia ei pääse esimerkiksi Gazaan. Kujala itse jäi ilman korttia viimeisimmällä matkallaan. Hän epäilee syyksi Voima-lehdessä ilmestynyttä kriittistä juttua, johon häntä haastateltiin.

/

Holokaustikortti ja myötätuntojulkisuus

Kujala listaa Israelin keinoiksi mediasodassa esimerkiksi terrorismin vastaisen sodan käytön tekosyynä pidätyksille, oman aseman korostamisen länsimaiden etuvartiona Lähi-idässä sekä suoranaisen historian varastamisen: palestiinalaisten historia muuttuu israelilaisten historiaksi, kun tuhottujen arabikylien päälle rakennetaan uusia.

Israel myös leimaa kriitikot herkästi antisemitisteiksi, muistuttaa holokaustista ja pelottelee islamilla. 
Palestiinalaisetkaan eivät ole mediasodassa pelkkiä uhreja. Heillä ei kuitenkaan ole käytössään samanlaista koneistoa kuin Israelilla, ja viesti jää hajanaiseksi.

”Eivät pelkästään Hamas ja Fatah, vaan ministeritkin voivat olla keskenään eri mieltä asioista”, Kujala kertoo.

Siitä huolimatta palestiinalaiset ovat Kujalan mukaan onnistuneet omimaan itselleen kärsivän kansan imagon. He saavat paljon myös kansainvälistä myötätuntoa. Siitä ovat merkkinä esimerkiksi kansalaisjärjestöjen kampanjat ja länsimaissa järjestetyt israelilaisten tuotteiden boikotit.

Facebook ei suodata 
tietoa

Viime vuosina erityisesti sosiaalisen median läpimurto on lisännyt mediasodan keinoja. Esimerkiksi Gazan sodan aikana vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa Israelin armeija julkaisi videopalvelu YouTubessa videoita ilmaiskuista ja uutisoi sodasta Facebookissa ja Twitterissä.

Huhujen mukaan armeija on myös palkannut ihmisiä levittämään netin blogeissa myönteisiä uutisia Israelista.

”Armeija on uudessa mediassa siksi, että siellä kukaan ei suodata tietoa. Nuori sukupolvi ei tunne miehityksen historiaa tai sitä, miten Israel on perustettu”, Kujala sanoo.

Hän nostaa esimerkiksi nettipropagandasta niin kutsutun al-Durrahin tapauksen. Vuonna 2000 palestiinalaisten toisen intifadan alkaessa Ranskan tv:n kuvaaja sai nauhalle materiaalia, jossa palestiinalainen isä yrittää suojella poikaansa Israelin luodeilta. Todisteista huolimatta nauhan todenmukaisuudesta kiistellään yhä.

”Facebookissa on ainakin 30 ryhmää puolesta ja vastaan, ja esimerkiksi Wikipedian al-Durrah-tekstistä huomaa, kumpi osapuoli sen on kirjoittanut. Netissä pitäisi muistaa lähdekritiikki, mutta muistavatko tavalliset ihmiset sitä?” Kujala pohtii.

Toimittajat siviilien 
puolelle

Toimittajat osaavat Kujalan mukaan suojautua mediasodan vaikutusyrityksiltä, mutta propagandaa pääsee läpikin. Se näkyy esimerkiksi johtajien tunnepitoisten lausuntojen näyttämisenä ja vastapuolen demonisoimisena. 

Suomalainenkaan media ei ole Kujalan mukaan täysin syytön, sillä se julkaisee herkästi isojen uutistoimistojen materiaalia ja olettaa automaattisesti näkökulman olevan ainoa oikea.
Hän pitää ongelmallisena myös tiedotusvälineiden tapaa uutisoida asioista tunnollisen tasapuolisesti, vaikka Lähi-idän kriisissä toinen osapuoli on selvästi toista voimakkaampi.

”Yksi ratkaisu voisi olla, että toimittajat olisivat aina siviilien puolella. Ohjenuoranaan voi pitää myös kansainvälisen oikeuden päätöksiä”, hän sanoo.



Kirjoittaja on maailma.net -verkkojulkaisun toimittaja. Juttu on julkaistu alunperin global.finland -verkkolehdessä: global.finland.fi

Lehden numero: