Kongon synkät vuosikymmenet pimenevät yhä

Kirjoittaja:

Kongon demokraattisen tasavallan Pohjois-Kivun ihmiset ovat olleet viimeiset kaksi vuosikymmentä jatkuvalla pakomatkalla, eikä väkivaltaisuuksille näy pikaista loppua. Konfliktin on sekaantunut pahan kerran myös Ruanda.

Siviilien joukkomurhat, raiskaukset ja pakkovärväykset aseellisiin joukkoihin todistavat Kongon demokraattisen tasavallan itäistä Kivun provinssia piinaavasta konfliktista. Keväällä puhjenneet väkivaltaisuudet M23 kapinallisjoukkojen ja Kongon armeijan välillä ovat ajaneet yli 220 000 siviiliä etsimään turvaa muista provinsseista tai pakenemaan rajan yli Ugandaan tai Ruandaan.

Human Rights Watchin mukaan M23 on pakkovärvännyt joukkoihinsa siviilejä, joista nuorimmat ovat alle 15-vuotiaita. Silminnäkijät ovat kertoneet värväystä vastustaneiden tai pakoa yrittäneiden salamateloituksista. M23:n joukoista paennut nuori mies kuvasi kokemaansa: ”Kun me olimme M23 joukoissa, meille sanottiin, että valinta on meidän. Joko taistelemme heidän riveissään tai kuolemme. Monet yrittivät paeta. Heidät tapettiin välittömästi.”

Kivun humanitaarinen tilanne on ollut erittäin huono jo kauan ennen kevään kriisiä. Kongon demokraattinen tasavalta oli päänäyttämönä yhdessä maailman verisimmistä konflikteista vuosina 1998–2002, Ruandan kansanmurhan jälkeen. Laurent Kabilan johtama kampanja diktaattori Mobuto Sese Sekon syrjäyttämiseksi sysäsi maan kaoottiseen sisällissotaan. Sodassa oli osallisena yli 12 Afrikan maata sekä Ugandan ja Ruandan armeijat, ja aseelliset joukot toimivat aktiivisesti Pohjois-Kivussa pitkän aikaa.

Sota päättyi virallisesti vuonna 2002 solmittuun rauhansopimukseen, mutta väkivaltaisuudet ovat leimahtaneet useasti sen jälkeenkin. Kongon demokraattista tasavaltaa runnelleet sodat tappoivat vuosina 1998–2007 arviolta 5,4 miljoonaa ihmistä. YK:n ihmisoikeuskomissaari arvioi yli 200 000 naisen, lapsen ja vanhuksen joutuneen seksuaalisen väkivallan uhriksi. UNHCR puolestaan arvioi maan sisäisten pakolaisten määrän vuonna 2011 vähintään 1,7 miljoonaksi. Monilla alueilla, kuten Pohjois-Kivun Masisissa, ihmiset ovat olleet viimeiset kaksi vuosikymmentä käytännössä koko ajan pakomatkalla, paeten joko paikallisia väkivaltaisuuksia tai laajempia konflikteja.

Nyt käynnissä olevan konfliktin aiheuttama pakolaisvirta on kiihtynyt  marraskuun aikana kapinallisjoukkojen lähestyessä Pohjois-Kivun pääkaupunkia Gomaa. Al Jazeeran toimittaja Nazanine Moshiri raportoi tilanteesta marraskuun puolessa välissä: “Goma muistuttaa aavekaupunkia. Monet siviilit ovat hakeutuneet turvaan lähialueen pakolaisleireille. Keskushallinnon virkamiehet ja kansallisen armeijan edustajat ovat jättäneet kaupungin. YK:n henkilöstö on määrätty pysymään sisätiloissa ja muita järjestötyöntekijöitä sekä diplomaatteja on evakuoitu rajan yli Ruandaan.”

Tuhansien Kivun taisteluja paenneiden maan sisäisten pakolaisten leiri Goman ulkopuolella lokakuussa 2010. Kuva: Endre Vestvik, flickr cc

Kansainvälisten avustustyöntekijöiden turvapaikasta WFP:n Goman päämajasta Helsingin Sanomille puhunut Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Risto Ihalainen kertoi tilanteen olevan kaoottinen ja tulituksen kaduilla lähes jatkuvaa.

Maan itäisillä alueilla toimivat YK:n MONUSCO stabilisaatiojoukot ovat yrittäneet turvata siviilejä  kapinallisleireihin ja asevarastoihin kohdistuvin helikopteri-iskuin. M23 on kuitenkin varoittanut hyökkääväänsä YK:n  maajoukkoja vastaan, mikäli MONUSCO jatkaa iskujaan. M23 toiminnan vahvasti tuominneiden kansainvälisten tahojen mielissä väijyy pelko, että konfliktin kiihtyessä tai pitkittyessä MONUSCO on voimaton suojaamaan siviiliväestöä väkivallalta.

M23 muodostuu enimmäkseen kansallisen armeijan jättäneistä tutsi-sotilaista, joista osa oli mukana jo vuoden 2008 kapinassa ja taisteli Laurent Nkundan johtamissa CNDP joukoissa. Toisin kuin CNDP, M23 ei ole missään vaiheessa julistanut taistelevansa tutsi-väestön oikeuksien puolesta. M23-nimi viittaa vuoden 2008 väkivaltaisuudet lopettaneeseen,  maaliskuun 28. päivänä solmittuun sopimukseen kapinallisjoukkojen ja hallituksen välillä. M23:n johtajat ovat entuudestaan tunnettuja siviileihin kohdistuneesta väkivallasta ja sotarikoksista. Viisi M23:n ylintä komentajaa, mukaan lukien kenraali Bosco Ntaganda, lukeutuvat YK:n ihmisoikeuskomissaarin Navi Pillayn mukaan “maailman pahimpien ihmisoikeusrikollisiin”.

M23:n johto väittää nykyisten taistelujen johtuvan siitä, että Kinshasa ei lunastanut vuoden 2008 lupauksiaan sotilaiden palkkauksen ja elinolojen kohentamisesta. Konfliktin todelliset motiivit ovat kuitenkin monimutkaisemmat. Kivun tilannetta vuosia seuranneiden asiantuntijoiden mukaan M23 toimii varmistaakseen alueen luonnonvarojen ja niistä saatavien tulojen hallinnan. Laittomat mineraalikauppaverkostot luotiin jo CNDP:n aktiivivuosien aikana ja monet niistä jatkoivat toimintaansa vuoden 2008 jälkeen.

International Crisis Groupin Keski-Afrikka -projektin johtaja Thierry Vircoulon analysoi Suurten järvien alueen väkivaltaisuuksien syttymistä syyskuisessa Geneva  Centre for Security Policyn tilaisuudessa: “Kansainvälinen huomio siirtyi vuoden 2008 väkivaltaisuuksien laannuttua muualle, mutta Kongon demokraattisen tasavallan väkivaltaisten konfliktien taustalla olevia pohjimmaisia ongelmia ei ole useista rauhansopimuksista ja kansainvälisen yhteisön pitkäaikaisesta läsnäolosta huolimatta ratkaistu. Ongelmat vain jäätyivät hetkeksi vuoden 2008 konfliktin jälkeen.”

Demokratia ei ole viimeisen vuosikymmenen kuluessa juurtunut maan poliittiseen kulttuuriin ja hallintoon. Vuoden 2002 rauhansopimukset edellyttivät vallan jakamista konfliktin eri ryhmien kesken. Vircoulon kritikoi rauhanprosessin “rauha ensin, oikeus sitten” -logiikkaa. “Oikeusvaiheeseen ei koskaan päästy, koska rauhansopimus mahdollisti vakaviin ihmisoikeus- ja humanitaarisiin rikoksiin syyllistyneiden valtaannousun. Rauhansopimuksen laajat armahdukset sekä poliittisen ja sotilaallisen eliitin integroimispolitiikka kierrätti entistä eliittiä. Karkeasti sanottuna sotarikolliset legitimoitiin uusilla univormuilla.

Rankaisemattomuuden kulttuuria ei ole edelleenkään saatu kitkettyä. Kongon demokraattinen tasavalta on yhä edelleen valovuosien päässä oikeusvaltiosta ja armeijassa rehottaa omalupainen 'verojen' keruu ja siviiliväestöltä ryöstely.”

Vuonna 2006 järjestetyt ensimmäiset sodanjälkeiset parlamenttivaalit olivat vahvasti kansainvälisten neuvonantajien, vaalitarkkailijoiden ja rauhanturvaajien ohjaamat ja valvomat ja sujuivat teknisesti hyvin. Viime vuonna järjestetyt vaalit olivat ensimmäiset kongolaisen hallinnon järjestämät vaalit. Tuloksena oli kaoottinen vaaliprosessi, jonka aikana rikottiin karkeasti vaalilakeja. Joillain alueilla vaalihäirintä esti äänestäjien osallistumisen liki täysin. Thierry Vircoulon luonnehti käytyjä vaaleja “Afrikan kalleimmiksi ja vilpillisimmiksi”.

Toiseksi esimerkiksi takaperoisesta kehityksestä käy presidentinvaalijärjestelmän muuttaminen kaksivaiheisesta yksivaiheiseksi. Hallitus runnoi muutoksen läpi juuri ennen parlamenttivaaleja. Entinen kaksivaiheinen järjestelmä pakotti puolueet poliittisten kompromissien etsimiseen. Yksivaihejärjestelmä helpottaa vallan keskittämistä. Vaalivoittoon riittää teoriassa 15–20% äänistä.

Vuoden 2002 rauhansopimuksessa hallinnon uudistaminen nimettiin stabilisoinnin keskeiseksi rakennuspuuksi. Stabilisointiohjelmissa kaavaillut muutokset olisivat kaventaneet valtaeliitin etuja ja heikentäneet eliitin taloudellista asemaa. Uudistukset ovatkin jääneet kosmeettiseksi organigami-askarteluksi. Hallinnon ja poliittisen kulttuurin kehittämisen sijaan maahan virranneilla avustusrahoilla on toteutettu enimmäkseen infrastruktuuriprojekteja. Niistäkin monet ovat jääneet tyhjiksi kuoriksi.


Seksuaalisen väkivallan uhri eteläisessä Kivussa lokakuussa 2007. Kuva: Endre Vestvik, flickr cc
 

International Crisis Groupin Vircoulon syyttää uudistusten epäonnistumisesta myös kansainvälistä yhteisöä ja ohjelmien rahoittajamaita. “Monet rahoittajat halusivat eroon poliittisesta prosessista mahdollisimman nopeasti. Ensimmäisten vaalien jälkeen eliitti sai käyttöönsä avustusrahaa ilman, että rahoittajat olisivat valvoneet poliittisten uudistusten etenemistä. Rahoittajien taholta tuleva poliittinen paine olisi ollut tarpeen tarvittavan tahtotilan luomiseksi. Kansainvälinen yhteisö sanoutui irti hankalasta ja hitaasti etenevästä poliittisesta prosessista aivan liian aikaisin.“

Ilman laajempia poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia muutoksia paikalliset sekä laajemmat konfliktit syttyvät kerta toisensa jälkeen uudelleen. Luonnonvaroista saatuja rikkauksia ei edelleenkään käytetä tavallisten ihmisten elinolojen parantamiseen. Paikallisten aseellisten ryhmien johtajat tai kansallisen armeijan komentajat ovat yhä edelleen pääasiallisia vallanpitäjiä Kivun maaseudulla. Niin kauan kuin aseellisten ryhmien valta-asemia ei saada murrettua eikä paikallisiin ja alueellisiin konflikteihin löydetä väkivallattomia ratkaisuja, Kongon demokraattisen tasavallan väkivallan kierre jatkuu.

Tämänkertainenkaan kriisi ei rajoitu Kongon demokraattisen tasavallan sisäisiin osapuoliin. Sekä Kongon demokraattisen tasavallan johto että YK:n asiantuntijaraportti pitävät Ruandaa ja Ugandaa osasyyllisinä konfliktiin. Kongon itäosien laitonta mineraalikauppaa käydään myös naapurimaiden kautta ja Ruandalla on etninen yhteys tutsi-vetoiseen kapinallisjoukkoon. Julkisuuteen vuotaneen YK-raportin mukaan Ruanda ja Uganda ovat rahoittaneet ja aseistaneet M23-joukkoja.

Ruanda ja Uganda ovat raivokkaasti kiistäneet syytökset. Al Jazeeran haastattelema  Ugandan ulkoministeri Okello Oryem höykyytti maailmanjärjestöä: ”YK keksii näitä roskasyytöksiä siirtääkseen huomion pois epäonnistuneesta rauhanturvaamisestaan. Kongon demokraattisen tasavallan rauhanturvaamisoperaatio on maailman suurin ja kallein. Se ei ole kuitenkaan saavuttanut viimeisten viiden–kymmenen vuoden aikana mitään tuloksia.”

Uganda uhkasi jättää YK:n rauhanturvaamistehtävät kokonaan raportin tultua julki. Ugandalaisia rauhanturvaajia toimii muun muassa Somaliassa, Etelä-Sudanissa ja Keski-Afrikan tasavallassa, joten Ugandan mahdollinen vetäytyminen olisi kova isku Afrikan rauhanturvaamiselle. Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko Ugandan toteuttavan uhkaustaan.

YK:n rauhanturvajohtaja Herve Ladsous kommentoi Al Jazeeralle, että YK ei ole pystynyt aukottomasti varmistamaan Ruandan osuutta M23 toiminnassa. Ladsous tyytyi toteamaan, että “M23 joukot ovat erittäin hyvin aseistettuja ja huollettuja, paljon paremmin kuin armeijan sotilaat.” Reutersin mukaan korkean tason diplomaattinen lähde kuvasi Ruandan osuutta huomattavaksi: “M23:n toiminnan kautta mineraalirikas itäinen Kongo on käytännössä liitetty osaksi Ruandaa.” 

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vedonnut Ruandan presidenttiin Kagameen, jotta tämä  “käyttäisi vaikutusvaltaansa M23-joukkojen väkivaltaisuuksien lopettamiseksi”. Turvallisuusneuvosto on asettanut M23-johtajia ja kaikkia joukkoja avustavia tahoja koskevat sanktiot sekä kapinallisjoukkoja koskevan asevientikiellon. YK:n asiantuntijaraportin seurauksena Yhdysvallat jäädytti sotilasapuerän ja Iso-Britannia, Saksa, Alankomaat ja Ruotsi keskeyttivät Ruandan kehitysavun maksamisen viime elokuussa. Iso-Britannian kehitysministerin pestinsä syyskuussa jättänyt Andrew Mitchell antoi kuitenkin luvan Ruandan yleisten budjettiavustusten maksatusten aloittamiseksi uudelleen juuri ennen ministerikautensa päättymistä.

Kivun väkivaltaisuuksille ei näy pikaista loppua. Kongon demokraattisen tasavallan johto kieltäytyi marraskuun puolessa välissä neuvotteluista M23:n kanssa. Informaatioministeri Mende vetosi kansainväliseen yhteisöön: “Ruanda on pysäytettävä ja ainut tapa pysäyttää Ruanda on laajat sanktiot. Me emme neuvottele terroristien kanssa. Jos neuvotteluihin on aihetta, puhumme suoraan Ruandan johdolle emmekä M23:lle, Ruandan marioneteille.”

Ruandan tiukempi painostaminen ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Ruanda on Yhdysvaltojen tärkeä liittolainen, ja Iso-Britannia on tukenut Kagamen hallitusta avokätisesti. Ruanda valittiin myös hiljakkoin turvallisuusneuvoston jäseneksi.  Kaksivuotinen kausi alkaa vuoden 2013 tammikuussa.

Konfliktinratkaisua odotellessa Kongon demokraattisen tasavallan itäosien siviiliväestön tilanne pahenee.  Humanitaariset avustusjärjestöt ovat erittäin huolissaan Goman 700 000 asukkaan kohtalosta. Osa asukkaista on paennut kaupungista, mutta turvapaikan löytäminen käy hankalaksi. Esimerkiksi 10 kilometrin päässä Gomasta sijaitsevan Kanyaruchinyan pakolaisleirin tyhjeni, kun 60 000 asukasta joutuivat hekin pakenemaan väkivallan tieltä M23:n joukkojen edetessä kohti pääkaupunkia.  Humanitaarisen avun toimittaminen on vaikeutunut taistelujen kiihtyessä ja Kivun arki jatkuu pelon ja epävarmuuden varjostamana.

Lehden numero: