Solidaarisuuden puolustajan muistelmat

Kirjoittaja:

”Päätä seinään” ei ole tavanomaisimpia muistelmien nimiä ja Pekka Peltolan muistelmien nimenä se herättää monenlaisia odotuksia. Muistelmiensa viimeisen luvun, ”Voiton puolelle”, viimeisessä kappaleessa Peltola antaa selityksen teoksensa nimelle. ”Mahdottoman yrittämisestä on monesti rangaistu, enkä ole päässyt niskan päälle hankkeissani aina, vaikka se olisi joltakin muulta kenties onnistunutkin. Pääni on törmännyt seinään tämän tästä. Pitkässä juoksussa olen kuitenkin jäänyt pelkästään voiton puolelle.”

 

Hengästyttävän paljossa Peltola on ehtinyt olla mukana. Hän oli muun muassa perustamassa Sadankomiteaa ja toimi sekä Helsingin Sadankomitean että myöhemmin valtakunnallisen Sadankomitealiiton puheenjohtajana. Sadankomitean jälkeen Peltola työskenteli toimittajana sekä Yleisradiossa että kustannusosakeyhtiö Tammessa, ay-liikkeen toimitsijana ja pitkäaikaisena työvoimahallinnon virkamiehenä.

Työuransa ohella Peltola oli mukana politiikassa SKDL:n (Suomen kansan demokraattinen liitto) sekä SKP:n (Suomen kommunistinen puolue) riveissä. 1990-luvun alussa perustettuun Vasemmistoliittoon Peltola sen sijaan ei liittynyt, ei myöskään Sosialidemokraattiseen puolueeseen, vaikka sinne häntä olikin houkuteltu.

Peltola käsittelee mittavaa työtään Afrikassa ja erityisesti Namibiassa marginaalisesti, koska tämä vaihe on käsitelty hänen edellisessä kirjassaan ”Afrikassa” (2011). Afrikka on edelleen vahvasti läsnä Peltolan elämässä ja muistelmiensa julkistamistilaisuudessa hän kertoi seuraavan kirjansa käsittelevän Botswanaa. Se on Peltolan arvion mukaan Afrikan rehellisin maa, jolla tästä syystä on jo vuosikymmeniä mennyt hyvin.

Vaikka Peltola oli perustamassa Sadankomiteaa ja hänen pitkäaikaisimmat ystävyyssuhteensa liittyvät Sadankomiteaan, tätä vaihetta hänen muistelmissaan käsitellään niukasti. Sadankomiteaa käsittelevä luku ei myöskään sisällä juurikaan mitään uutta. Ei varsinkaan sellaisille lukijoille, jotka ovat lukeneet Kristiina Hallmanin kirjoittaman historiikin ”Tottelisinko” sekä Johanna Sumuvuoren toimittaman ”Rauhan ytimessä” historiateoksen.

Sadankomitean merkityksestä Peltolalle ei sen sijaan jää epäselvyyttä. ”Sadankomiteassa toimiminen tuntui hyvältä jo silloin, eikä syytä katumiseen tai häpeään ole ilmennyt myöhemminkään”, Peltola summaa.

Pääosa teoksesta käsittelee Peltolan vaiheita työministeriössä sekä erityisesti hänen kamppailuaan työajan lyhentämiseksi. Peltola ajoi aktiivisesti päivittäisen työajan lyhentämistä kuuteen tuntiin ja siirtymistä kahden kuusituntisen työvuoron järjestelmään. Uudessa järjestelmässä muun muassa työpaikkojen määrä lisääntyisi, työ inhimillistyisi, tuottavuus kasvaisi, tuotanto- ja palveluajat kasvaisivat ja työtilat sekä -laitteet olisivat tehokkaammassa käytössä.

Kahden kuusituntisen työvuoron järjestelmää päästiin kokeilemaan sekä yksityisyrityksissä että julkishallinnossa, mutta lopulta projekti haudattiin, vaikka osassa kokeiluyrityksistä tulokset olivat hyviä. Esimerkiksi yhden kemianteollisuuden tuottavuus kasvoi 42 prosenttia, mutta siitä huolimatta Kemian työnantajaliitto painosti yritystä sekä sen pääomistajaa luopumaan uudesta mallista, koska kyse oli ”kuulemma kommunistien hankkeesta”.

Muistelmien yleinen ongelma on se, kuinka hyvin muistelija muistaa tai haluaa muistaa. Tämä ongelma näkyy myös Peltolan muistelmissa. Hän kertoo, että erityisen vaikeaa oli kirjoittaa SKDL:n ja SKP:n osapuoliriidasta, koska hän ei muistanut siitä juuri mitään. Muistot palautuivat mieleen vasta riidan aikaisten muistiinpanojen ja muun lähdemateriaalin kautta.

Peltolan muisti myös pettää muutamissa kohdissa. Peltola kirjoittaa, että Paavo Lipponen ja SDP:n taloudenhoitaja jäivät kiinni ”Ruotsin tullissa satojen tuhansien Saksan markkojen ja kruunujen salakuljetuksesta”. Nämä rahat oli tarkoitus käyttää sosialidemokraattien vaalityöhön Metallityöväenliiton vaaleissa.

Salakuljetusyritys pitää paikkansa, mutta Mikko Majanderin teoksen Demokratiaa dollareilla (2007) mukaan Arlandan lentokentällä lähes 250 000 kruunun kanssa Suomeen olivat pyrkimässä SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola ja Lauri Metsämäki, ei Paavo Lipponen. Rahat olivat Majanderin mukaan peräisin Saksasta ja ruotsalaisilta sosialidemokraateilta, ei CIA:lta, kuten Peltola vihjaa. Lisäksi Peltola sijoittaa virheellisesti tapahtuvat vuoteen 1971, mutta oikea vuosi oli 1975.

Toinen Peltolan muistivirhe liittyy myös ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen hajaannuksen aikaan 1960-luvulla. Peltolan mukaan tuolloin SDP:stä erkaantunut ”Työväen ja Pienviljelijöiden Sosialidemokraattinen Liitto TPSL hallitsi SAK:sta eronnutta Suomen Ammattijärjestö SAJ:tä, joka sai huomattavaa rahoitusta CIA:lta kommunismin vastaiseen taisteluun”.

TPSL ei hallinnut SAJ:tä, joka oli sosialidemokraattien hallinnassa. Sen sijaan TPSL:n asemat olivat vahvoja useissa SAK:n liitoissa. Tässä yhteydessä Peltolan viittaus CIA:n rahoihin pitää paikkansa. TPSL puolestaan sai yhdessä SKP:n kanssa taloudellista tukea Neuvostoliitosta.

Pientä epätarkkuutta on myös Peltolan kuvauksessa Johannes Pakaslahden toiminnasta Maailman rauhanneuvoston pääsihteerinä. Peltolan mukaan Pakaslahti olisi ollut pääsihteeri Neuvostoliiton romahdukseen saakka.

Pakaslahti jättäytyi WPC:stä 1990-luvun alussa ja hän johti yhdessä Sadankomitean Folken Sundmanin kanssa vuoden 1990 Helsinki-Tallinna END-konvention valmisteluja. Samana vuonna Pakaslahti myös liittyi uudestaan Sadankomiteaan. Liittyminen tapahtui erään Tallinnassa pidetyn konvention valmistelukokouksen paluumatkalla lentokoneessa Suomenlahden yllä. Paria penkkiriviä taaempana istunut Pakaslahti tuli luokseni ja kertoi haluavansa liittyä Sadankomiteaan ja maksoi jäsenmaksun heti käteisellä.

Aloitin arvioni muistelmien otsikosta ja palaan siihen myös lopuksi. En nimittäin oikein ymmärrä alaotsikkoa ”Idealistin muistelmat”, joka Peltolan mukaan on kustantajan muotoilema. Rauhanliikkeen ja muiden kansalaisliikkeiden aktiiveja julkisuudessa usein leimataan haihattelijoiksi ja idealisteiksi. Peltolan muistelmien sekä hänen Afrikassa-teoksensa perusteella en kuitenkaan osaa pitää häntä idealistina, pikemminkin valtavirrasta poikkeavana solidaarisuuden puolustajana.

Pekka Peltola, Päätä seinään. Idealistin muistelmat. Into Kustannus 2014. 273 s.

Lehden numero: