Patrian lahjusepäilyt paisuvat

Kirjoittaja:

Keskusrikospoliisi aloitti huhtikuun lopussa esitutkinnan Patrian Kroatian kauppoihin liittyvistä lahjusepäilyistä. KRP:n tutkimukset Patrian asekaupoista Slovenian ja Egyptin kanssa ovat jatkuneet viime vuoden toukokuun puolivälistä saakka.

Kohu Patrian maksamista lahjuksista käynnistyi viime vuoden syksyllä, kun Yleisradion MOT-ohjelma väitti Patrian lahjoneen Slovenian pääministeri Janez Janšan vaunukauppojen yhteydessä. Pääministerin lisäksi Patria lahjoi myös puolustusministeriön virkamiehiä. MOT:n tietojen mukaan Patria maksoi lahjuksia yhteensä 21 miljoonaa euroa.

Suomen ja Slovenian poliisit ovat selvitelleet Patrian lahjuksia yhteistuumin Itävallan kanssa.

Vuonna 2007 Patria solmi Kroatian kanssa kaupat 84 panssariajoneuvon toimittamisesta. Kauppasummaksi on arvioitu noin 200 miljonaa euroa. Lisäksi Patria on toimittanut vuonna 2008 kaksi merivoimien käytöstä poistunutta ohjusvenettä Kroatiaan.

Tutkimusten vuoksi useita ihmisiä on pidätetty ja vangittu. Esimerkiksi Patrian entinen toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi on ollut vangittuna epäiltynä törkeistä lahjuksista. Hän on kiistänyt lahjonnan. Pax ei tavoittanut keskusrikospoliisia lukuisista soittopyynnöistä huolimatta.

Lehden numero: