Tiedustelulaissa verkkovalvonta halutaan kohdentaa, mutta onko se mahdollista?

Kirjoittaja:

Tiedustelulain valmistelutyö on jatkoa edellisen hallituksen aikaisen puolustusministeriön asettaman työryhmän työlle. Viime vuoden tammikuun puolivälissä antamassaan mietinnössä työryhmä esitti harkittavaksi rajat ylittävän tietoliikennetiedustelun, eli verkkovalvonnan, sallimista kansallisesta turvallisuudesta vastaaville siviili- ja sotilasviranomaisille.

Työryhmä ei kuitenkaan ollut yksimielinen vaan liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) jätti mietintöön laajan eriävän mielipiteen, jossa se arvosteli työryhmää liiallisesta keskittymisestä verkkovalvonnan käyttöönoton perustelemiseen. LVM:n mukaan verkkovalvonnan tehokkuutta ei pystytty tyydyttävästi osoittamaan, eikä vaihtoehtoisiin tiedonhankinnan tapoihin perehdytty riittävästi työryhmän työssä.

Perustuslaki ei oikeuta tiedustelulain tavoitteita

Verkkovalvonnan tehokkuuden kritiikin ohella LVM huomautti sen perustuslainmukaisuudesta. Perustuslain kymmenes pykälä käsittelee yksityiselämän suojaa ja pykälän mukaan "[k]irjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton". Työryhmän esittämä verkkovalvonta edellyttäisi siis joko perustuslain muuttamista tai erillisen lain säätämistä perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Tiedustelulain sovittaminen yhteen perustuslain kanssa voi osoittautua ongelmalliseksi myös lain tavoitteiden osalta. Sisäministeriön verkkosivujen mukaan "[s]iviilitiedustelua koskevan lainsäädäntöhankkeen keskeisin tavoite on kansallisen turvallisuuden parantaminen". Kansallinen turvallisuus on epämääräinen käsite, eikä sitä myöskään mainita perustuslaissa perusteena yksityiselämän suojan tai viestin salaisuuden rajoittamiseksi.

Perustuslain mukaan viestin salaisuutta voidaan rajoittaa "yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana". Kansallinen turvallisuus ei rajoitusperusteisiin kuulu, ja jos se halutaan rajoitusperusteeksi säätää, se olisi lisättävä perustuslakiin.

Samalla olisi myös kyettävä määrittelemään, mitä kansallinen turvallisuus tarkoittaa ja kenen tehtävä on päättää siitä, onko kansallinen turvallisuus uhattuna vaiko ei. Jos kansallinen turvallisuus tiedustelulaissa määritellään siviilitiedustelun tavoitteeksi, on lisäksi säädettävä siitä, kenellä on oikeus päättää tiedustelun kohdistamisesta. Voiko tiedusteluviranomainen itsenäisesti päättää keneen henkilöön, mihin yritykseen tai yhteisöön tiedustelu kohdistuu, vai pitääkö tiedustelulle saada lupa oikeudelta?

Yksilöiden oikeusturvan kannalta olennainen kysymys on myös se, ilmoitetaanko hänelle tiedustelusta, ja jos ilmoitetaan, milloin. Nykyisin esimerkiksi suojelupoliisin yksityishenkilöistä keräämät tiedot ovat salaisia 60 vuotta, eikä Supo edes kerro, onko henkilöstä kerätty tietoja vaiko ei.

EU:n tuomioistuin romutti massavalvonnan

Perustuslaillisten ongelmien lisäksi verkkoliikenteen massavalvonta törmäsi viime vuoden lokakuussa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuun, jonka mukaan EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vuonna 2000 solmittu tietosuojaa koskeva turvasatamapäätös on pätemätön.

"Puolustusministeriön korttitalo verkkotiedustelulaiksi on tuomioistuimen ratkaisun takia romahtanut. Tietojen massaluonteinen kerääminen verkkoliikenteestä ei ole mahdollista, vaikka myöhemmin analysoitaisiin vain osa tiedoista", kommentoi Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin tuomioistuimen päätöstä Helsingin Sanomille.

Lokakuisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen EU:n komissio ja Yhdysvallat ryhtyivät neuvottelemaan uudesta tietosuojasopimuksesta ja poliittinen yhteisymmärrys syntyi helmikuun alussa. Kyse ei siis ole uudesta sopimuksesta vaan yhteisen pohjan löytymisestä varsinaisille sopimusneuvotteluille.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio arvioi Helsingin Sanomille neuvottelutulosta.
"Vielä on ennenaikaista sanoa juuri mitään sopimuksen sisällöstä, mutta kyllä se vaikuttaa myös suomalaiseen keskusteluun verkkotiedustelusta. Jopa yhdysvaltalaiset katsovat, että verkkoliikenteen massavalvonta loukkaa eurooppalaisten perusoikeuksia."


Kuva: cell105/Flickr

Onnistuuko tiedustelun kohdentaminen käytännössä?

Tiedustelulain valmistelijat näyttävän myös ilmeisesti ymmärtäneet massavalvonnan mahdottomuuden. Suojelupoliisin päälliköksi hakeva nykyinen apulaispäällikkö Petri Knape kielsi Helsingin Sanomille Supon edes tavoittelevan minkäänlaista massavalvontaa tiedustelulakiin.

"Missään nimessä tämän päivän modernin tietoliikennetiedustelun osalta ei tavoitella minkäänlaista massavalvontaa. Pienet resurssit pitää kyetä kohdentamaan sinne, mistä on saatavissa suomalaisten turvallisuuden ylläpitämiseksi tarvittavaa tietoa", siviilitiedustelulakia valmistelevaan ryhmään kuuluva Knape määritteli Supon kannan.

Knapen kommenttien perusteella Supo ei tavoittele samankaltaista menetelmää, jota NSA käyttää Yhdysvalloissa, eli koko heinäsuovan – verkkoliikenteen – kaappaamista ja sen jälkeen tapahtuvaa neulan etsimistä heinäsuovasta. Sitä Knape sen sijaan ei määritellyt, miten tämä aiotaan käytännössä toteuttaa.

Verkon käyttäjät voidaan yksilöidä ip-osoitteen perusteella ja ip-osoite kertoo myös sen, missä paikassa tai millaisella laitteella verkkoyhteyttä on käytetty. Kaikkia käyttäjiä ip-osoite ei kuitenkaan yksilöi. Esimerkiksi kirjastojen ja nettikahviloiden tietokoneet voidaan paikantaa ip-osoitteiden avulla, mutta käyttäjiä voivat olla ketkä tahansa niiden asiakkaat.

Myöskään prepaid-liittymien käyttäjiä ei tiedetä, ei varsinkaan silloin, kun liittymä ja sen oheislaitteet on hankittu käteisellä esimerkiksi kirpputorilta. Tällöin voidaan parhaassa tapauksessa jäljittää liittymän ja oheislaitteiden alkuperäiset ostajat, mutta kirpputorimyyjät eivät ole kiinnostuneita asiakkaidensa henkilötiedoista.

Kyse on siis vastaavankaltaisesta ongelmasta kuin Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion parhaillaan meneillään olevassa oikeudenkäynnissä. Syyttäjän mukaan Aarnio oli niin kutsuttu Pasilan mies, joka prepaid-liittymien välityksellä järjesteli huumekauppoja. Aarnio puolestaan väittää, että liittymiä käytettiin poliisin peitetoiminnassa.

Verkkovalvonnan kohdentaminen on ongelmallista myös siksi, että yhdellä käyttäjällä saattaa olla käytössään useampien operaattoreiden liittymiä, joista osa voi lisäksi olla ulkomaalaisten operaattoreiden liittymiä. Valvonta tulisi tällaisessa tapauksessa kohdentaa kaikkiin niihin suomalaisiin operaattoreihin, joita valvottava kohde käyttää. Mutta mistä valvova viranomainen tietää, kuinka monta liittyvää valvottavalla kohteella on tai mitä liittymää hän milloinkin käyttää?

Entä jos viestin kieltä ei tunnisteta?

Eivätkä ongelmat edes rajoitu liittymien määrään. Kansanedustaja ja aikaisempi ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo kirjoittamassaan Jaan Tönissonin elämänkerrassa Tönissonin puhelusta Hella Wuolijoelle toukokuun lopussa 1940. Valtiollinen poliisi salakuunteli Wuolijoen puhelinta ja päivystysvuorossa ollut etsivä kirjasi puhelun sisällöstä yhden rivin toteamuksen: "Juttelivat jonninjoutavia."

Tuomioja ei pidä etsivän kommenttia uskottavana, ei varsinkaan puhelun aikana vallinneessa kansainvälisessä tilanteessa. Suomen talvisota oli paria kuukautta aikaisemmin päättynyt ja Viro oli Neuvostoliiton miehittämä. Uskottavampi selitys Tuomiojan mielestä oli se, että salakuunteluvuorossa ollut etsivä ei ymmärtänyt viroa, joka oli sekä Tönissonin että Wuolijoen äidinkieli.

Viron osaajia Suomesta nykyisin löytyy runsaasti, mutta löytyykö Suomesta esimerkiksi furin, pashain tai hindkoin osaajia tai tunnistetaanko edes kaikissa tapauksissa, mitä kieltä viestissä on käytetty?

Harvinaisten kielten tulkintaan voidaan toki saada apua muiden maiden tiedustelupalveluilta, mutta se vie oman aikansa, eikä avun pyytäminen ole riskitöntä, koska se paljastaa suomalaisen osaamisen heikkouksia. On myös mahdollista ettei tällaisessa tapauksessa kaikkea viestin sisältöä paljasteta suomalaisille viranomaisille. Näin voi käydä, mikäli viestissä on apua antavan maan tiedustelupalvelulle arkaluontoista tietoa.

Lehden numero: