Vettä vahvemman ehdoilla

Kirjoittaja:

Israel miehitti palestiinalaisalueet eli Länsirannan ja Gazan alun perin vuoden 1967 sodassa. Sodan jälkeen Israel julisti palestiinalaisten vesivarannot omaisuudekseen ja ryhtyi sääntelemään palestiinalaisten vedenkäyttöä.

Sääntelyn vuoksi monet palestiinalaiset kärsivät vesipulasta. Palestiinalaisalueilla käytetään vettä alle maailman terveysjärjestö WHO:n suositusten. Israelissa vettä riittää moninkertaisesti enemmän. Myös Israelin Länsirannalle rakentamien, kansainvälisen oikeuden vastaisten siirtokuntien asukkaat käyttävät selkeästi enemmän vettä kuin palestiinalaiset naapurinsa.
Riittävä vedensaanti on YK:n mukaan ehto ihmisoikeuksien toteutumiselle, ja miehitettyjen alueiden luonnonvarojen haltuunotto on kansainvälisen oikeuden vastaista. Israel kuitenkin sivuuttaa nämä periaatteet ja käyttää häikäilemättä palestiinalaisten vettä.

Palestiinalainen Atta Jaber on poraamassa keräyskaivoa sadevedelle talonsa eteen saadakseen enemmän vettä istutuksilleen. Jaber perheineen asuu Hebronin kaupungin tuntumassa länsirannalla, mutta koti on vedenjakeluverkoston ulkopuolella – toisin kuin vieressä sijaitseva siirtokunta. Pelkona on, että Israelin armeija tuhoaa vedenkeräyskaivon, sillä Israel on julistanut Jaberin maat omaisuudekseen ja siirtokuntalaiset ovat tuhonneet perheen kodin kertaalleen. Kuva: Miika Malinen

Israel hallitsee tärkeitä vesilähteitä

Veden hallinta Israel-Palestiinan alueella perustuu 1990-luvulla solmittuihin Oslon rauhansopimuksiin. Väliaikaisiksi tarkoitetut sopimukset jäivät voimaan, vaikka rauhanneuvottelut osoittautuivat tuloksettomiksi vuoteen 2000 mennessä. Sopimusten ehdot heijastavat aikaisemman miehityskauden käytäntöjä ja antavat Israelille suhteettomat etuoikeudet muun muassa alueen vesiresursseihin.

Israelissa ja palestiinalaisalueilla on kolme yhteistä makean veden lähdettä: Jordan-joki sekä rannikon ja vuoristoalueen pohjavesivarannot. Israel hyödyntää lähes kaiken Jordan-joen veden ja hallitsee suurinta osaa rannikon vesivarannosta.

Vuoriston pohjavesivaranto on palestiinalaisten tärkein vesilähde. Siitä merkittävin osa sijaitsee miehitetyllä Länsirannalla. Israel kuitenkin käyttää vuoriston pohjavesivarannosta pumpattavasta vedestä yli 80 prosenttia.

Palestiinalaisten tilannetta vaikeuttaa edelleen Israelin Länsirannalle rakentama, kansainvälisen tuomioistuimen laittomaksi julistama muuri. Muuri tekee syviä strategisia sukelluksia vesilähteiden kohdilla ja vie niitä palestiinalaisten saavuttamattomiin.

Vedenjakelua miehittäjän kaavalla

Palestiinalaiset joutuvat ostamaan suuren osan vedestään Israelin kansalliselta vesiyhtiöltä Mekorotilta, joka myy Länsirannalta pumpattua vettä takaisin palestiinalaisille huomattavasti korkeampaan hintaan kuin Israeliin ja sen siirtokuntiin.

Pitkät vesikatkokset ovat palestiinalaisalueilla yleisiä ja vaikeita erityisesti kesäaikaan. Osa palestiinalaisista jää kokonaan vedenjakeluverkoston ulkopuolelle.

Länsirannalla toimii kaksi vedenjakelujärjestelmää. Israelille kuuluva järjestelmä palvelee siirtokuntalaisia ja osaa palestiinalaisista. Palestiinalaishallinnolle kuuluva, vain palestiinalaisia palveleva järjestelmä kärsii useista puutteista. 1990-luvulla palestiinalaishallinto peri Israelin heitteille jättämän vesijärjestelmän, jota se ei ole kyennyt päivittämään. Ongelmia ei päästä korjaamaan tarpeita vastaavasti, sillä Israel rajoittaa ja valvoo palestiinalaisten toimintaa.
Gazassa vesijärjestelmä on palestiinalaisten vastuulla, mutta hyväksyntä sen ylläpitoon hankittaville välineille on haettava Israelilta.

Betlehemin pakolaisleiri. Palestiinalaistalot ovat tasakattoisia, jotta niille voidaan sijoittaa vesisäiliöitä. Vesikatkokset ovat yleisiä ja vettä on varastoitava, kun sitä on saatavilla. Israelilaistaloissa vesi virtaa varmemmin, joten tasaiset katot ja vesisäiliöt ovat niissä harvinaisempi näky. Kuva: Miika Malinen

Vesikomitea vahvistaa miehitystä

Oslon sopimusten mukaan palestiinalaishallinnon on tehtävä yhteistyötä Israelin kanssa Länsirannan vettä koskevissa asioissa. Tätä varten perustettiin vuonna 1995 yhteinen komitea Israeli-Palestinian Joint Water Committee (JWC), joka toimii edelleen. Länsirannan vedenkäyttöön liittyvät projektit on hyväksyttävä komitean yksimielisellä päätöksellä.

Tosiasiassa vesikomitea toimii Israelin välineenä torpata suuri osa palestiinalaisten vedenkäyttöön liittyvistä hankkeista. Palestiinalaisten on anottava lupaa pienillekin vesihankkeille, lupamenettely on työläs ja hakemuksista hyväksytään ainoastaan osa.
Palestiinalaiset puolestaan joutuvat hyväksymään israelilaiset hakemukset lähes poikkeuksetta, myös siirtokuntarakentamiseen liittyvät projektit, sillä niiden hyväksyminen on käytännössä ehto palestiinalaishankkeiden hyväksymiselle.

Menettely kuitenkin joustaa Israelin hyväksi. Esimerkiksi Israelin siirtokuntien sisäisiä vesihankkeita on toteutettu ilman hakumenettelyä. Joskus Israel on myös toteuttanut vesihankkeita komitean kielteisestä päätöksestä huolimatta.

Jan Selby katsoo vesikomiteaa koskevassa tutkimuksessaan vuodelta 2013, että komitea ajaa virallisen yhteistyön varjolla vahvemman osapuolen eli Israelin etuja. Hän pitää ongelmallisena, että palestiinalaisia vesihankkeita taloudellisesti tukevat, ratkaisevan tärkeässä asemassa olevat kansainväliset tahot eivät halua rahoittaa hankkeita, joita vesikomitea ei hyväksy.

Palestiinalaisten vesikomitealle osoittamat hakemukset koskevat selkeästi vaatimattomampia hankkeita kuin israelilaisten hakemukset. Selbyn mukaan tämä ei kerro palestiinalaisten todellisista tarpeista vaan siitä, minkä he katsovat Israelin miehitysvallan alla olevan mahdollista.

Gaza on saarron keskellä

Gazan palestiinalaisten tärkein vesilähde on rannikon pohjavesivarannon eteläinen osa. Se on jo vuosikymmeniä ollut ylikäytössä, mistä johtuen siihen on sekoittunut merivettä ja suolaista pohjavettä. Jäteveden puhdistus on Gazassa hyvin puutteellista, mikä on saastuttanut pohjavesivarantoa. Nykyään yli 90 prosenttia pohjavedestä on juomakelvotonta.
Israelin Mekorot myy alueelle vettä. Lisäksi Gazassa myydään puhdistettua vettä ovelta ovelle.

Gazan suurimmat ongelmat ovat Israelin saarto ja sotatoimet. Israel on muun muassa kieltänyt vesijärjestelmien ylläpitoon tarvittavien materiaalien tuonnin alueelle. Jäteveden puhdistamiseen tarvitaan myös sähköä, jota ei kyetä tuottamaan riittävästi paikallisin voimin. Lisäsähköä saadaan Israelista ja Egyptistä, mutta sekään ei ole riittänyt kattamaan tarvetta, ja pitkät sähkökatkokset ovat arkipäivää.

Heinäkuussa 2014 Gazassa nähtiin Israelin tuhoisimmat hyökkäykset sitten vuoden 1967 sodan. Jälleenrakennus on edelleen pahasti kesken. Heinäkuussa 2015 YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA raportoi, että sähkön ja polttoaineen puute ovat osasyynä siihen, että Gazasta valuu Välimereen päivittäin jopa 90 miljoonaa litraa vain osin käsiteltyä jätevettä.

Burhan ja Samaher lapsineen asuvat Israelin armeijan tukikohdan lähellä Khirbat Makhulissa, Jordanin laaksossa Länsirannalla. Israel on julistanut perheelle sukupolvien ajan kuuluneen maan itselleen kuuluvaksi valtion maaksi. Armeija on tuhonnut perheen ”luvattomaksi” leimatun kodin jo kerran, ja vaadittua lupaa on käytännössä mahdoton saada. Perhe ei saa hyödyntää alueen läpi kulkevaa vesijärjestelmää. Heidän on tuotava käyttöönsä 250 shekeliä (n. 60 euroa) maksava vesitankki muutaman päivän välein. C-alueella palestiinalaiset maksavat vedestä 25-40 shekeliä (n. 6-9 euroa) kuutiolta, siirtokuntalaiset maksavat huomattavasti vähemmän, jopa alle kymmenesosan tästä. Kuva: Miika Malinen

Ratkaisu edellyttää miehityksen lopettamista

Kun lupien saaminen vesihankkeille on vaikeaa, mutta veden tarve todellinen, palestiinalaiset toteuttavat hankkeita ilman lupaa. Paikoin palestiinalaiset maanviljelijät varastavat palestiinalaiskyliin johtavien vesijohtojen vettä.  Palestiinalaiset myös kaivavat luvattomia kaivoja ja pyrkivät keräämään sadevettä säiliöihin ja tankkeihin. Israelin armeija on vastannut hajottamalla kaivoja ja tuhoamalla ja takavarikoimalla sadevesisäiliöitä.

Oma lukunsa ovat siirtokuntalaiset, jotka ovat pyrkineet estämään palestiinalaisten vedensaannin Länsirannalla, usein Israelin armeijan suojelemana. YK:n OCHA raportoi vuonna 2012 tapauksista, joissa siirtokuntalaiset olivat estäneet palestiinalaisia käyttämästä vesilähteitään. Lähteiden vesi on elintärkeää niille palestiinalaisille, jotka eivät ole yhteydessä vedenjakelujärjestelmään tai saavat sen kautta vain osan tarvitsemastaan vedestä.

Vesipolitiikkaa Israel-Palestiinan alueella on tarkasteltava miehityksen säännöt ja osapuolten väliset voimasuhteet tiedostaen. Vesikysymykseen ja muihin Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin epäkohtiin ei voida löytää oikeudenmukaista ratkaisua, ellei Israel lopeta palestiinalaisalueiden miehitystä. Nykytilanteessa Israelin koveneva ote palestiinalaisista ja heidän elintilastaan, elinehdoistaan, kodeistaan ja vedestään ei ole katoamassa mihinkään.

Teksti on julkaistu aiemmin Peruste-lehdessä. Lähdeluettelo on saatavissa kirjoittajalta tai päätoimittajan kautta.

Lehden numero: