Kuka Syyriassa tappaa, ja kenen aseilla?

Kirjoittaja:

Syyrian sisällissodan partaalle kärjistynyt kansannousu on jälleen herättänyt kysymyksiä Syyrian asemasta kansainvälisen asekaupan monimutkaisissa kudelmissa. Aseet ovat tappaneet jo 3 000 ihmistä, eivätkä niihin enää tartu pelkästään hallituksen sotilaat tai turvallisuusjoukot. Onko kuitenkaan mahdollista selvittää, kuka aseet on Syyrian myynyt?

Global Post -nettisivusto vertasi taannoin Syyrian hallinnon reformipyrkimyksiä maan kansallisoluen Baradan uudelleenbrändäykseen. Vastenmielisestä maustaan tunnetun oluen uudeksi nimeksi annettiin Turbo, ja sitä alettiin markkinoida ”yhtenä maailman parhaimmista oluista”. Verkkojulkaisun mukaan Turbo pysyi maultaan kuitenkin aivan yhtä kammottavana kuin ennen. Juttu rinnasti syyrialaishallinnon uudistuslupailut olut-brändäyksen logiikkaan: ulkonäkö muuttui, mutta sisältö pysyi samana.

Mielenosoittajat ovat epäilemättä tiedostaneet hallinnon silmänkääntötemput protestien alkamisesta lähtien. Samalla, kun maan johto on puhunut uudistuksista, se on jatkanut protestiliikkeiden väkivaltaista tukahduttamista. Syyriassa on kuollut arviolta miltei 3 000 ihmistä maaliskuussa alkaneiden mielenosoitusten jälkeen, ja kymmenet tuhannet ovat paenneet naapurimaihin Libanoniin, Turkkiin ja Jordaniaan. Amnesty International, Human Rights Watch ja YK sanovat hallituksen syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan sen hyökätessä väkivaltaisesti kansalaisiaan vastaan Jordanian ja Libanonin rajojen lähistöillä.

Naapurivaltiot ovat Turkkia lukuun ottamatta olleet haluttomia tuomitsemaan Syyrian väkivallan, sillä naapureita ei ole hyvä suututtaa. Suhteiden varovaisuutta kuvastaa muun muassa se, että Jordanian viranomaiset ovat päättäneet kutsua syyrialaispakolaisia ”vierailijoiksi”, sillä he eivät halua häpäistä Syyrian hallintoa. Syyrialaishallinto on toki tehnyt sen itse: sen aseelliset vastatoimet ovat kiihtyneet, vaikkei valtiolla olekaan hallussaan Israelin tapaisiin alueellisiin vastustajiinsa verrattavaa modernia sotakalustoa, kuten Tukholman rauhaninstituutin tutkija Pieter Wezeman kertoi YLE uutisille elokuussa. Rauhanomaisten mielenosoitusten tukahduttaminen ei ole edellyttänyt huipputeknologiaa. Toisaalta myös mielenosoitukset ovat kuukausien mittaan muuttaneet luonnettaan.

data-cke-saved-src=/files/kuvat/11_kuva_08b_Syyria_ja_asekauppa_osa_2_flickr.jpg

”Tilanne on kehittynyt maaliskuun puolivälissä rauhanomaisesti käynnistyneestä kansannoususta väkivaltaiseksi valtataisteluksi ja sisällissodaksi”, Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkänen kirjoittaa sähköpostihaastattelussa Damaskoksesta. ”Jotkut oppositio- tai vastarintatoimijat ovat alkaneet kannattaa aseellista vastarintaa, ja tällä hetkellä sitä näyttävät kannattavan eniten armeijan riveistä loikanneet upseerit ja sotilaat ja islamistisemmat, mahdollisesti muslimiveljeskuntaa ja salafisteja lähellä olevat sunnamuslimit”, Kerkkänen jatkaa. Hänen mukaansa suurin osa sekä mielenosoituksia koordinoivista komiteoista että kadun mielenosoittajista kannattaa edelleen mielenosoitusten jatkamista väkivallattomasti, mutta aseellisen vastarinnan kannatus on kasvamassa umpikujatilanteen jatkuessa.

Aseelliset vastarintahyökkäykset ovat toistaiseksi kohdistuneet pääasiassa turvallisuusviranomaisiin ja sotilaisiin. Merkkejä Syyrian sisäisten erimielisyyksien kärjistymisestä ja konfliktien monimutkaistumisesta on kuitenkin ilmassa.
”Syyrian mielenosoituksissa ei niiden käynnistyessä ollut uskonnollista ideologiaa”, Kerkkänen toteaa. “Tilanne on kärjistymässä tässä suhteessa, ja nyt on jo nähty yksittäisiä mutta merkittävässä asemassa olevia henkilöitä vastaan kohdistuneita hyökkäyksiä, joiden motiivina voidaan pitää kuulumista johonkin etniseen tai uskonnolliseen ryhmään. Tämä on jo lisännyt koston kierrettä puolin ja toisin.”

Kierrettä on pahentanut hallituksen välikappaleena toimiva, nuorista alawiittimiehistä muodostunut aseistautunut Shabbiha (aaveet) -ryhmä, jonka pelottelutoimet ovat Kerkkäsen mukaan täysin mielivaltaisia. Syyskuun lopulla ryhmä muun muassa pommitti Yhdysvaltojen ja Ranskan suurlähettiläitä tomaateilla ja kananmunilla.

On selvää, että etnisyys- ja uskontokortin ilmaantuminen aseellisen sisällissodan retoriikkaan vaikeuttaisi rauhanomaisen ratkaisun saavuttamista lähitulevaisuudessa, etenkin kun uskonnollinen ja etninen tausta on nousemassa konfliktissa entistä selvemmin jakavaksi tekijäksi.

Maan viranomaiset ja virallinen uutistoimisto SANA ovat maaliskuusta lähtien kuvailleet mielenosoittajia “aseellisiksi terroristiryhmiksi”, jotka syntyivät "kansainvälisen salaliiton" myötävaikutuksesta. Syyrian YK-suurlähettiläs Walid Moualem vaatikin syyskuun lopulla YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa, että maaliskuusta asti kestäneiden mielenosoitusten todellinen syypää eli Syyriaan kohdistuva ”ulkomainen interventio” olisi lopetettava. Kerkkänen kertoo, että terrorismista syytettyjä on marssitettu televisioon tekemään niin sanottuja tunnustuksia, kuten Syyriassa on ennenkin ollut tapana. Hänen mukaansa aseistautuneet ryhmät ovat kuitenkin edelleen pieniä, eikä niillä ole mielenosoituksia koordinoivien komiteoiden tukea. Tähän mennessä aseellista vastarintaa on muodostunut lähinnä Jisr ash-Shoughurissa kesäkuussa ja Homsin Rastanissa syyskuun viimeisellä viikolla. Aseellisen vastarinnan kasvu saattaakin pahimmillaan alkaa palvella syyrialaishallinnon päämääriä.

”Hallinnon väitteille ei ollut todellisuuspohjaa mielenosoitusten käynnistyessä, mutta Syyria on järjestelmällisesti pyrkinyt ohjaamaan kehitystä omien propagandaväitteidensä tueksi. Tämä alkaa jo tuottaa tulosta, koska nyt maassa toimii aseellisia ryhmiä, jotka saanevat tukea Syyrian ulkopuolelta”, Kerkkänen kirjoittaa. Hän jatkaa, että kehitys voi johtaa entistä enemmän aseellisen vastarinnan iskuihin hallintorakennuksia ja muita hallinnon laitoksia vastaan myös Damaskoksessa ja Aleppossa sekä murhayrityksiin korkeita viranomaisia vastaan.
“On viitteitä siitä, että hallinto jopa myötävaikuttaa tämän tilanteen kehittymiseen, koska se viimeistään osoittaisi, että heidän alussa perusteeton propaganda on muuttunut perustelluksi, ja antaisi heille heidän näkökulmastaan suuremman oikeutuksen vielä väkivaltaisempaan vastarinnan murskaamiseen.”

data-cke-saved-src=/files/kuvat/_2011_kuva_08a_Syyria_ja_asekauppa_02_flickr.jpg

Kysymykseen siitä, keiden aseilla Syyriassa nyt soditaan, ei kenelläkään ole yksiselitteistä tai aukotonta vastausta. Perinteisesti asevarustelu on alueella noudattanut historiallisten ja strategisten liittolaisuuksien linjoja, ja armeijakalusto on hankittu pääosin Venäjältä, Iranista ja Kiinasta. Yhdysvaltojen ja Israelin esittämät syytökset maan salaisesta ydinasereaktorista ovat viitanneet siihen, että ydinasehankkeisiin on saatu teknistä apua Pohjois-Korealta ja taloudellista apua Iranilta. Harva tuskin väittäisi, että tavoite eritellä Syyrian, Iranin, Kiinan ja Pohjois-Korean keskinäisiä asekauppoja tarkemmin olisi vähimmässäkään määrin realistinen.

Varmaa on, että Venäjä on ollut Syyrian tärkein asetoimittaja kylmän sodan aikaisesta asevarustelusta lähtien. YLE Uutisten haastatteleman Wezemanin mukaan Syyria on kiinnostunut lähes kaikesta, mitä Venäjällä on tarjolla. Viime vuosina Venäjä on vienyt Syyriaan muun muassa sotalentokoneita, harjoitushävittäjiä, panssariajoneuvoja ja kannettavia panssaritorjunta-aseita. Asekauppoja on tehty arviolta neljän miljardin dollarin edestä. Kerkkänen kuitenkin korostaa, että Venäjälle Syyrian strateginen hyöty on toisaalla.
”Syyrian aseostot eivät ole merkittävä osa venäläisestä asekaupasta. Strategisesti Venäjälle on tärkeintä Tartuksessa Syyrian rannikolla oleva Venäjän laivastotukikohta, jota se on rakentanut uudestaan toimivaksi huoltotukikohdaksi ja joiden töiden pitäisi valmistua tänä vuonna. Syyria oli kylmän sodan aikaan Neuvostoliitolle tärkeä strateginen kumppani Lähi-idässä. Viimeisten vuosien kuluessa Syyrian strateginen merkitys on jälleen kasvanut, ja siitä osoituksia ovat laivastotukikohdan uudelleenrakentaminen ja asekauppa.”

Syyrialle jäi Neuvostoliiton asekaupoista 13,4 miljardin dollarin velat, joista se sai miltei kolme neljäsosaa anteeksi vuonna 2005. Puhtaalta pöydältä aloittaminen on tulkittavissa Moskovan valtapoliittisena pyrkimyksenä lujittaa otettaan Lähi-idässä. Syyrian merkitystä on pidetty Venäjän kannalta keskeisenä, koska sillä on ollut historiallisesti tiiviit suhteet Iraniin, Libanonin Hizbollahiin ja Palestiinan Hamasiin, jonka päätoimisto sijaitsee Damaskoksessa. Yhdysvallat ja Israel ovat jo vuosia väittäneet, että näiden suhteiden kautta kanavoidaan myös vaiettuja asekauppoja.

YK julkaisi toukokuussa Iranin asevientikiellon rikkomuksia käsittelevän raportin, jossa esitettiin, että suurin osa maan asekuljetuksista päätyi Syyriaan. Israelilaisten, yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten viranomaisten mukaan näiden aseiden lopullisena määränpäänä oli Libanonin Hizbollah ja Gazan Hamas. Nimettömänä pysytellyt turvallisuusneuvoston diplomaatti paljasti Reutersille samassa niin ikään toukokuussa, että Venäjä oli pyrkinyt estämään raportin julkaisun. Neuvostossa Venäjä on tullut tunnetuksi Iranin suojelijana, ja nyt raportin julkaisu osui lisäksi aikaan, jolloin siellä neuvoteltiin Syyrian turvallisuuslauselmasta.

Turkki on aiemmin tänä vuonna ilmoittanut pysäyttäneensä Iranista Syyriaan matkanneita asekuljetuksia elokuussa ja toukokuussa. Syyskuussa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan kertoi YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa, että maan viranomaiset olivat jälleen pysäyttäneet aseita kuljettaneen syyrialaisen laivan Marmaranmerellä. Tarkempaa tietoa aseiden alkuperästä ei kuitenkaan kerrottu.

Syyria on toistuvasti kiistänyt yhteytensä Hizbollahin aseistamiseen. Wikileaks-vuodosta uutisoiva israelilainen Haaretz-lehti kirjoitti kuitenkin huhtikuussa, ettei presidentti Bashar al-Assad ollut tätä varsinaisesti kieltänyt keskustellessaan asiasta ranskalaisen Lähi-idän suhteiden tiedonantajan Boris Boillonin kanssa vuonna 2008. Presidentti oli vakuuttanut ymmärtävänsä Israelin turvallisuusvaatimukset, muttei kokenut ”toimivansa poliisin roolissa” koskien Syyrian kautta Hizbollahille toimitettuja aseita. Boillon tulkitsi kommentin merkitsevän sitä, että Syyria olisi valmis tyrehdyttämään maaperänsä kautta kulkevat asevirrat vastapalveluksi rauhansopimuksesta Israelin kanssa.

Kerkkänen arvioi, ettei Israelin huoli Hizbollahin ohjusaseistuksesta ole täysin aiheeton. ”Hizbollahin tämänhetkisen ohjusaseistuksen arvioidaan olevan jo suurempi kuin ennen vuoden 2006 sotaa Israelin ja Hizbollahin välillä. Tämä aseistus uhkaa nykyisellään kaikkia Israelin suurimpia kaupunkeja Tel Aviv mukaan lukien. Hizbollah on saanut aseistusta sekä Syyriasta että Iranista. Syyria on Iranin kanssa käyttänyt Hizbollahia sotilaallisen paineen luojana Israelia vastaan.”

Israel ja Yhdysvallat ovat virallisesti jo vuosien ajan vastustaneet Venäjän asevientiä Syyriaan sen Hizbollah-kytköksien vuoksi. Kerkkänen pitää epätodennäköisenä, että libanonilaisjärjestölle olisi päätynyt uusinta venäläistä ohjuskalustoa. Tosin Israelin mielenrauhaa tuskin helpottaa tieto siitäkään, että uudella venäläisellä teknologialla modernisoidaan nyt Syyrian armeijaa.

data-cke-saved-src=/files/kuvat/_2011_kuva_08a_Syyria_ja_asekauppa_01_flickr.jpg

Jutun pilapiirrokset ovat sudanilaissyntyisen graafikon Khalid Albaihin käsialaa, http://www.flickr.com/people/khalidalbaih/

Lehden numero: