Mahtuvatko homot armeijaan?

Kirjoittaja:

Onko armeija todella niin hyväksi nuorille miehille ja naisille kuin Puolustusvoimat tahtoo meidän uskovan? Entä, jos intin huonoista puolista puhutaankin aivan liian vähän? PAX jatkaa juttusarjaansa intin todellisesta olemuksesta.

Armeijassa on työskennelty ahkerasti simputtamisen ja kiusaamisen vähentämiseksi, mutta on varmasti totaalisen laitoksen väistämätön piirre, että sen sisällä kaikenlaiset ihmiset eivät voi yhtäläisesti kokea oloaan miellyttäväksi. Se edellyttäisi ahtautumista yhteen yhtenäiseen muottiin, osaksi kokonaisruumista, kuten sosiologit Hoikkala, Salasuo ja Ojajärvi asian ilmaisevat armeijaoloja luotaavassa teoksessaan Tunnetut sotilaat.

Seta ry:n nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén kertoo, että hänen käsityksensä mukaan tilanne Puolustusvoimissa on parantunut seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kannalta. Silti moni vähemmistöön kuuluva saattaa yhä herkemmin valita siviilipalveluksen, vaikka on toki myös muita perusteita katsoa siviilipalveluksen olevan itselleen sopivampi vaihtoehto. Huldén ei myöskään muista monta kertaa kuulleensa varsinaisista rikkomuksista seksuaalivähemmistöjen kohtelussa. Kun Seta tiedusteli asiaan liittyviä kokemuksia, oli tuloksena vain yksi kaltoin kohtelusta kertonut tarina. Huldén ei kuitenkaan ole kuullut kenestäkään avoimesti sukupuolivähemmistöön kuuluvasta, joka olisi suorittanut varusmiespalveluksen, seksuaalivähemistöihin kuuluvia armeijan käyneitä on sen sijaan runsaasti.

Kun kyselen asiasta Puolustusvoimista, maavoimien tiedotuspäällikkö Sakari Lauriala kuulostaa puhelimessa siltä, että asia on opeteltu hyvin ja sitä pidetään tärkeänä, ainakin ylätasolla. Lauriala kertoo, että Puolustusvoimissa on yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoperiaate.
”Kaikkia on luonnollisesti kohdeltava yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti kaikkiin mahdollisiin asioihin liittyen. Meille varusmies on varusmies, eikä siinä eritellä sitä, onko hän mies vai nainen tai etnisyyttä tai mitään muutakaan. Jokainen on tasa-arvoinen, eikä vasenkätinen tai oikeakätinen tai mitään sellaista.”

”Jos sellaista (häirintää tai kiusaamista) ilmenisi, niin siinä on nollatoleranssi, Puolustusvoimat kokonaisuudessaan noudattaa nollatoleranssia” Lauriala vielä painottaa ehdotonta kiusaamis- ja simputuskieltoa. ”Koulutusprosessia kirkastetaan koko ajan, asia on ympäri koko organisaation tiedossa ja sitä käsitellään.”
Ison organisaation ongelmat Lauriala kuitenkin tunnustaa; ihmisiä on paljon ja heillä on monenlaisia näkemyksiä. Ongelmakohtiin kuitenkin pyritään puuttumaan.

Näyttääkin siltä, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen kohtelu on aiemmin ollut vaikeampi asia kuin nykyisin, mutta että suuressa ja hyvin erilaisista ihmisistä koostuvassa organisaatiossa kaikista syrjinnän muodoista ei lopullisesti päästä koskaan eroon. Huldén vinkkaa, että keskustelupalstoissa tästä aiheesta keskustellaan jonkin verran, ja kokemuksia homojen armeija-ajasta voisi lukea sieltä.

”Ainoa kerta, kun koin hienoista vaikeutta väistellessäni kysymyksiä oli se kerta, kun eräs sunnuntai-ilta saavuin takaisin lomilta kaula täysin syötynä. Ja kun ei ollut mitään kokemusta naisista, niin koeta siinä sitten selitellä jotain” kirjoittaa nimimerkki Druusi eräällä palstalla.

Druusin viesti näyttää kiteyttävän hyvin yleisen tunnelman armeijan suorittamisesta. Monet, jotka jakavat parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa, valitsevat sen vaihtoehdon, etteivät kerro armeijassa yksityiselämästään kovin tarkkaan, sillä silloin on helpompaa. Virallisesti homoseksuaalisuus ei siis ole ongelma, mutta käytännössä se tuskin helpottaa armeija-aikaa, jolloin paine toimia samalla tavalla kohdistuu myös sosiaaliseen kanssakäymiseen. Voivathan esimerkiksi yliopisto-opiskelijatkin turhautua siihen, että ”kyllä nyt voi jotakin muuta olla elämässä ku aina sitä ryyppäämistä ja naisia, miksei puhuta filosofiasta välillä”, kuten Tunnetut sotilaat -kirjassa haastateltu Brynner turhautuneena toteaa.

Lehden numero: