Miinapuolue vastusti Ottawan sopimusta eduskunnassa

Eduskuntaan syntyi sekä puoluerajat että hallitus-oppositio -rajan ylittävä miinapuolue, kun täysistunnossa keskusteltiin Suomen liittymisestä Ottawan miinakieltosopimukseen.

/

Miinapuolue oli aktiivinen, kun eduskunnassa syysistuntokauden ensimmäisessä täysistunnossa 6. syyskuuta keskusteltiin Suomen liittymisestä Ottawan miinakieltosopimukseen. Vaikka varsinainen päätös sopimukseen liittymisestä on tehty jo vuonna 2004 sekä uudestaan 2009, ja nyt oli kyse aiemmin tehtyjen päätösten loppuun viennistä, asiasta syntyi vilkas keskustelu, jossa käytettiin kaikkiaan 70 puheenvuoroa.

Eduskunnassa hallituspuolueiden kansanedustajat tavanomaisesti tukevat hallituksen esityksiä ja oppositiopuolueet arvostelevat niitä. Syyskuun alun keskustelussa tämä asetelma ei pitänyt, vaan miinapuolue sai kannattajia myös hallituspuolue kokoomuksesta. Ylivoimaisesti aktiivisimmin miinapuolueen tavoitteita puolustivat perussuomalaiset, jotka käyttivät 22 puheenvuoroa. Seuraavina tulivat kokoomus 13:lla ja keskusta kymmenellä puheenvuorolla.

Miinapuolueen ajattelutapa pohjautuu perinteiseen voimapolitiikkaan. Kylmän sodan päättyminen ei sen mielestä ole muuttanut mitään, ja Suomen turvallisuus on edelleen uhattuna, erityisesti idästä.

Ottawan sopimuksen miinapuolue leimaa haihatteluksi. Keskustelun aloittaneen perussuomalaisten Pentti Oinosen mukaan ”päätös Ottawan sopimukseen liittymisestä on mielestäni turhanpäiväinen ja puolustuskykyämme heikentävä”. Edelleen Oinosen mukaan ”Suomi on etunenässä ryntäämässä kaiken maailman sopimuksiin vain solidaarisuuden vuoksi, vaikka ne eivät ajaisi Suomen asioita millään lailla, pikemminkin heikentävät.”

Leimatessaan Suomen etunenässä ryntääjäksi Oinonen kylläkin puhui vähintään ”muunneltua totuutta”. Suomi on nimittäin viimeinen EU-maa, joka ei vielä ole liittynyt Ottawan sopimukseen, kuten ministeri Wallin asiaa esitellessään totesi. Puola on hyväksynyt sopimuksen, mutta ei ole sitä vielä ratifioinut.

Wallinin viittausta Puolaan seurasi perussuomalaisten kansanedustajan Mika Niikon välihuuto: ”Entäs Venäjä?” Venäjästä, joka ei ole mukana Ottawan sopimuksessa, puhui myös kokoomuksen Janne Sankelo. Hänen mukaansa Suomen tulisi toimia samoin kuin vanhat kiistakumppanit Turkki ja Kreikka, jotka liittyivät sopimukseen samanaikaisesti. Tämän jälkeen Sankelo kysyi: ”Eikö tähän olisi pitänyt pyrkiä myös meillä?” Ja eduskunnasta vastattiin: ”Olisi!”

Sankelon tapaan Venäjään viittasi kokoomuksen Arto Satonen. Satonen muistutti ensiksi, ettei Puola ole ratifioinut Ottawan sopimusta, vaan liittänyt ratifioinnin siihen, että naapurivaltiot liittyvät tähän sopimukseen mukaan. ”Voisiko ajatella, että Suomi toimisi myöskin tällä tavalla, ja eikö se osaltaan lisäisi painetta sen suuntaan, että myöskin Venäjä liittyisi tähän sopimukseen myöhemmin”, Satonen totesi.

Venäjästä käytyyn keskusteluun puuttui myös puolustusministeri Wallin, mutta aika erikoisella tavalla. ”Edustaja Niikko kysyi minulta, miksi Venäjä ei ole liittynyt tähän Ottawan sopimukseen. Se on tietysti hyvä kysymys. Itse edustan aivan toista vaalipiiriä kuin Venäjä, ei ole toimivaltaa siellä Venäjän puolella, mutta kannattaisi varmaan tiedustella Venäjän puolelta ja olla sinnepäin yhteydessä ja tiedustella. Myöskin se on varmaan parlamentaarisissa olosuhteissa aivan mahdollista.”

Miinapuolue luottaa vahvasti siihen, että miinat ovat vaarallisia vain sotilaille. Oinosen mukaan henkilömiinoista ei ole vaaraa siviileille, ja ne ovat pelkästään puolustuksellinen ase. Vielä selkeämmin miinojen vaarattomuuden siviileille ilmaisi Sankelo. Hän totesi, että ”Suomessa jalkaväkimiinaan voi astua vain vieraan vallan sotilas, joka on tullut maahan valloittamistarkoituksessa. Se on tarkemmin ajateltuna aivan oikea lopputulos.”

Sankelon kanssa samaa mieltä oli kokoomuksen Ben Zyskowicz. Hän lainasi 13. huhtikuuta 2004 eduskunnan istuntosalissa käyttämäänsä puheenvuoroa: "Kuten on todettu, suomalaisiin miinoihin astuu korkeintaan vihollisen sotilas, ja kun me niitä turvallisuutemme ja puolustuksemme kannalta tarvitsemme, niin niistä ei pidä mennä luopumaan." Zyskowiczin mukaan Vanhasen ensimmäisessä hallituksessa tehtiin ”väärä ratkaisu” päätettäessä liittyä Ottawan sopimukseen.

Näkemys siitä, että miinat olisivat vaarallisia vain sotilaille, osoittaa osaltaan miinapuolueen käsityksen taistelutilanteesta olevan hyvin perinteinen kahden armeijan voimainkoitos alueella, jolla ei ole siviilejä. Kuten viimeaikaisista konflikteista tiedämme, perinteisiä rintamasotia ei juurikaan enää ole, mikä lisää siviilien riskiä. Tästä taas seuraa, että on entistä suurempi syy kantaa huolta miinojen kaltaisten summittaisten aseiden käytöstä.

Samoin miinapuolue luottaa siihen, että tositilanteessa miinoja käytettäisiin pilkulleen siten kuin ohjesäännöissä ja käskyissä määrätään. Tähän viittaisi perussuomalaisten Tom Packalén, joka totesi, että maamme ”oli jo toisen maailmansodan aikana yksi tarkimpien miinakarttojen laatija”. Oinonen muistutti myös, että miinoja käytettäisiin vain tositilanteessa, ja silloinkin ”miinat merkataan tarkasti kartalle, jolloin ne pystytään myöhemmin poistamaan”.

On kaikki syy uskoa, että ohjesääntöjä ja määräyksiä halutaan noudattaa, mutta eri asia on, onko se kaikissa tilanteissa mahdollista. Taistelutilanteen arvaamattomuuteen viittasi sosialidemokraattien Jukka Kärnä. Hänen mukaansa miinoista ”varmaan rauhan aikana on tarkat kartat, mutta sitten kun on sotatila, niin kylläpä saattaa vihollinen jopa viedä ne kartat mennessään, niin että niitä ei löydy”.

Miinakarttoihin puuttui myös vihreiden Pekka Haavisto. Hän kertoi omista kokemuksistaan miinoista YK-työnsä aikana Bosniassa, Kosovossa, Serbiassa ja myöhemmin Afganistanissa. Haaviston mukaan miinakartat olivat aina joko tuhoutuneet tai tarkoituksellisesti tuhottu ja täydellinen miinojen raivaus oli osoittautunut mahdottomaksi.

Haavisto myös kertoi yllättyneensä siitä, mitä siviiliväestö tekee miinoille ja muulle sotaromulle. ”Lapset keräävät niitä, näkevät jotain kiiltävää jossakin, koskevat siihen, ja joissain tapauksissa siviiliväestö siirtää itse miinojen paikkoja. Kun sotilaat luulevat tietävänsä, missä miina sijaitsee, siellä on joku paikallinen viljelijä ottanut jo lapion ja kaivanut sen toiseen paikkaan, ehkä sinne toista etnistä ryhmää edustavan naapurin traktoritielle tai jonnekin muualle.”

Eduskunnan keskustelussa miinapuolue pyrki käyttämään kaikkia mahdollisia, ja osin jopa mahdottomia, argumentteja perustellakseen, miksi Ottawan sopimusta ei pitäisi hyväksyä. Yhden erikoisimmista argumenteista esitti kokoomuksen Pauli Kiuru, joka totesi: ”On pakko kysyä, onko miellyttävämpää kuolla viuhkapanoksiin kuin miinoihin.”

Vaikka Kiurun kysymys pitää tulkita retoriseksi, se herättää myös kummeksuntaa. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista tietää, onko edustaja Kiuru lainkaan pohtinut sitä, miten hänen esittämäänsä asiaa voitaisiin empiirisesti tutkia.

Eduskunnan pöytäkirjaa lukiessa on helppo masentua keskustelun tasosta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hallitus on yksimielisesti antanut esityksensä eduskunnalle, mistä seuraa, että sen läpimenoon voi luottaa. Luottamusta lisää se, että myös oppositiosta löytyy tukea Ottawan sopimuksen hyväksymiselle.

Esimerkiksi keskustan Seppo Kääriäinen, joka oli puolustusministerinä tekemässä päätöstä miinakiellosta, puolusti tehtyä ratkaisua pitkästä siirtymäajasta. Kääriäinen myös leimasi näkemyksen puolustuskyvyn alasajosta liioitteluksi.

Ottawan sopimuksen puolustajista sosialidemokraattien Ilkka Kantola tiivisti hyvin sopimuksen keskeisen tarkoituksen. Kantola totesi, että on kysyttävä, ”haluammeko me olla mukana siinä joukkueessa, joka yhteisesti nostaa äänen ja tekee ikään kuin isoa ryhmäpäätöstä, toimeenpanee sitä, että siviilien suojelemiseksi sodan jälkeen meidän pitää päästä eroon näistä jalkaväkimiinoista”.

Lehden numero: